MAAKUNTAUUDISTUS/
HYVINVOINTIALUEET/
KESKI-SUOMI
414.
16.8.2021
Ensimmäiset sote-uudistusta koskevat lait astuivat voimaan heinäkuun
alussa. Lain mukaan hyvinvointialueet on nyt virallisesti perustettu ja
niiden toiminta alkaa 1.1.2023.
Keski-Suomessa uudistus alkoi siten, että hyvinvointialueelle asetettiin
väliaikainen valmistelutoimielin. Ensi vuoden maakuntavaalien
jälkeen poliittisten päättäjien tehtävänä on tehdä päätökset
toimielimen valmistelun pohjalta.
Nyt on varmistettava se, että maakuntamme saa valtiolta riittävän
rahoituksen jolla pyritään kompensoimaaan epärealistisen aikataulun
vaikutukset sekä - mikä tärkeintä - turvataan palvelut siirtymäaikana.
Valtiolta on tulossa mediatietojen mukaan noin neljän miljoonan euron
panostus. Mistähän hihasta summa on ravistettu? Sitä on jo nyt
syytä kysyä - ei vuoden päästä. Se on valmistelutoimielimen tehtävä,
jotta valtuusto saa varmuuden rahoituksen riittävyydestä.
Yhden maakunnan toimialariippumattomassa tietohallinnassa
(ICT-verkon hallinta, hallinnon järjestelmät) voi olla satoja
tietojärjestelmiä ja ICT-sopimuksia, jotka täytyy konvertoida.
Kulujen säästämiseksi ehdotan, että pohjajärjestelmänä on
Jyväskylän kaupungin laite-ja ohjelmistoalusta.
Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan osalta
keskityttäneen siihen, että toiminta yleensä
ottaen saadaan käyntiin vanhoja järjestelmiä tekohengittäen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti