maanantai 16. kesäkuuta 2025

SUOMEN TALOUS VM: RAPORTTI/KESÄ 16.6.2025

SUOMEN TALOUS

VM: RAPORTTI/KESÄ

16.6.2025

Kirjoitus numero 1.211

16.6.2025


VALTIONVARAINMINISTERIÖN (VM) kesäkatsaus julkistettiin.


Poimin sieltä ne tunnusluvut,  jotka ovat esillä päivittän ja on hyvä tietää. Tein grafiikat, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.


Suomen talous kääntyi viime vuoden aikana kasvuun taantuman pohjalta. Inflaation hidastuminen ja korkojen lasku ovat parantaneet kotitalouksien ostovoimaa, jota vahvistavat edelleen työllisyyden koheneminen ja veronalennukset. 


Investoinnit kasvavat ripeästi, erityisesti rakentamisen elpymisen sekä energiasiirtymään ja puolustukseen liittyvien hankkeiden ansiosta. Talouskasvua hidastavat Yhdysvaltojen asettamat tullit, muiden maiden vastatoimet sekä kauppapolitiikkaan liittyvä epävarmuus. 


Tänä vuonna bruttokansantuote (bkt) kasvaa 1,0 prosenttia, ensi vuonna 1,5 prosenttia ja 1,7 prosenttia vuonna 2027. 



Julkisyhteisöjen syvä alijäämä ja riittämätön talouskasvu nostavat velkasuhteen yli 90 prosentin 


Lähtötilanne kuluvaan vuoteen oli heikko, sillä julkisyhteisöjen alijäämä oli viime vuonna 4,4 prosenttia suhteessa bkt:hen. Talouskasvun vauhdittumisesta ja hallituksen sopeutustoimista huolimatta julkisyhteisöjen rahoitusasema kohenee ennustejaksolla vain maltillisesti. 


Julkisyhteisöjen alijäämä on tänä vuonna 4,2 prosenttia suhteessa bkt:hen ja kohenee siitä vähitellen 3,5 prosentin tuntumaan vuonna 2027. Vuonna 2029 alijäämä on 3,3 prosenttia suhteessa bkt:hen. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti