torstai 9. marraskuuta 2023

YHDYSVALTAIN PRESIDENTINVAALIT 5.11.2024

YHDYSVALTAIN PRESIDENTINVAALIT 5.11.2024

9.11.2023

789.


  • Yhdysvalloissa järjestetään vaalit tiistaina 5.11.2024.


  • Vaaleissa valitaan presidentti kaudelle 2025–2029. Demokraatit valitsevat presidenttiehdokkaansa alkuvuodesta 2024 käytävissä esivaaleissa, joissa ehdolla on istuva presidentti Joe Biden. 
  • Republikaanien esivaaleissa ehdokkuutta tavoittelee mm. ex-presidentti Donald Trump.
  • Presidentin lisäksi valitaan 435 edustajaa kongressin edustajainhuoneeseen ja 34 senaattoria. 
  • 13 osavaltiossa tai alueella äänestetään myös kuvernööristä. Lisäksi käydään liuta muita paikallisvaaleja.
  • Tällä hetkellä kongressin edustajainhuoneessa on republikaanienemmistö (221–212) ja senaatissa demokraattienemmistö (51–49).

keskiviikko 8. marraskuuta 2023

KORONAROKOTUS JYVÄSKYLÄSSÄ

KORONAROKOTUS

JYVÄSKYLÄSSÄ

788.

8.11.2023


Tässä on korskea Nova-rakennus ja se maksoi noin

500 miljoonaa euroa. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin tällä pihalla tullaan näkemään surkea näytelmä, kun ihmiset jonottavat rokotukseen.


Pystytäänkö kuitenkin jonotus järjestämään tämän rakennuksen sisätiloissa? Riittääkö osaaminen tilan käyttöön - epäilen.  Pituutta käytävillä näyttäisi olevan.


TOIVOTAAN PARASTA.


TÄMÄ RAKENNUS VELKAANNUTTI HV-ALUEEN JA MINISTERIÖ/THL LAITTOI SEN VELANOTTOKIELTOON.



Novan terveysasema, Sairaala Novan 1. kerros, Hoitajantie 3, Jyväskylä 

  • Lauantai 18.11. klo 8.00–17.30 
  • Lauantai 2.12. klo 8–16 
  • Lauantai 16.12. klo 8–15 
KLIKKAA KUVA SUUREMMAKSI



tiistai 7. marraskuuta 2023

HESARIN PUOLUE- KANNATUSMITTAUS

HESARIN PUOLUE-

KANNATUSMITTAUS

787.

2.11.2023


OLEN PUOLUEISTA RIIPPUMATON TIEDON  MUISTIIN KERÄÄJÄ


KUVAT KERTOO OLEELLISEN, KLIKKAA KUVAT SUUREMMAKSI:






KORONAROKOTUS- VIESTI HYVINVOINTIALUEEN JOHDOLLE 7.11.2023


KORONAROKOTUS-

VIESTI HYVINVOINTIALUEEN

JOHDOLLE

7.11.2023

786.

7.11.2023


Alla sähköposti: AULA, KOKKO, TOLLET


Tervehdys

Jakelu: Aula, Kokko, Tollet

Seuraan aktiivisesti miten maksamiani veroja käytetään. K-S Sairaanhoitopiiri oli sarja epäonnistumisia, joista hv-alue kärsii parasta aikaa.
 
Nyt tämä koronarokotus on ensimmäinen hv-alueen uskottavuuden koetinkivi.

LAINAUS KESKISUOMALAINEN:
”Ennen hyvinvointialuemuutosta terveysasemilla oli erikseen varattuna henkilökuntaa rokotuksiin. Alueylihoitaja Anne Kirmanen kertoo, että vielä nyt henkilökunta hoitaa rokotuksia muiden töidensä ohella."

Jyväskylän alueen massarokotuspäivät ovat 18. marraskuuta, 2. joulukuuta ja 16. joulukuuta. ”

Ilmeisesti Nova on ainoa rokotuspaikka, miksi? Onko rokottajia riittävästi vrt. KSML?

PUHELINPALVELU JA CHAT OVAT NYT TUKOSSA.

NYT NOPEASTI NETTIVARAUS TOIMIMAAN JYVÄSKYLÄSSÄ (vrt. JKL syksy 2022 tammikuu 2023) JA MEDIAAN INFO TILANTEESTA - NETTI-INFO EI RIITÄ.

Olen huolella lukenut THL:n raportin koskien HV-alueemme toimintaa - huolestuin.

Toivotan menestystä vaativassa tehtävässänne.

Ystävällisin terveisin

Kari Halttunen

********************
Viesti voi sisältää luottamuksellista tai henkilökohtaista tietoa. Jos olet vastaanottanut tämän sähköpostiviestin vahingossa, ilmoita asiasta välittömästi viestin lähettäjälle. Hävitä alkuperäinen viesti, äläkä kopioi sitä tai levitä sitä eteenpäin.
This e-mail may contain privileged, proprietary, or otherwise private information. If you have received it by mistake, please notify the sender immediately and delete the original without producing, distributing or retaining copies thereof.

maanantai 6. marraskuuta 2023

lauantai 4. marraskuuta 2023

PUOLUSTUSYHTEISTYÖ- SOPIMUS DCA (Defence Cooperation Agreement, DCA)

PUOLUSTUSYHTEISTYÖ-

SOPIMUS DCA

(Defence Cooperation Agreement, DCA)  

784.

4.11.2023


SUOMI pääsi kuluneella viikolla historialliseen sopuun kahden­välisestä turvallisuus­sopimuksesta Yhdys­valtojen kanssa: puolustusyhteistyösopimus (Defence Cooperation Agreement, DCA)  


Sen jälkeen asia siirtyy pika­vauhtia poliitikkojen käsiteltäväksi.  Mielenkiintoista seurata keskustelua eduskunnassa.


MITEN NATOSTA ÄÄNESTETTIIN???


Eduskunta hyväksyi Suomen Nato-jäsenyyden äänin 184–7


Eduskunta hyväksyi siis Suomen Nato-sopimuksen äänin 184–7. Tyhjiä ääniä annettiin yksi, poissa oli seitsemän edustajaa.


Vastaan äänesti kuusi vasemmistoliiton edustajaa: Veronika Honkasalo, Katja Hänninen, Anna Kontula, Markus Mustajärvi, Matti Semi ja Johannes Yrttiaho sekä Valta kuuluu kansalle -puolueen Ano Turtiainen. 


KETKÄ VASTUSTAVAT NYT? PUOLUEET?


perjantai 3. marraskuuta 2023

KORONAVIRUS JYVÄSSEUDULLA

KORONAVIRUS

JYVÄSSEUDULLA

783.

3.11.2023


Koronaviruksen jätevesiseurannassa (Nenäinniemi) Jyväskylä ykkönen.


Ollaan varovaisia.


LÄHDE:TWITTER/TUOMAS MATTILA


KLIKKAA KUVA SUUREMMAKSI:




HYVINVOINTIALUEIDEN SANEERAUS

HYVINVOINTIALUEIDEN 

SANEERAUS

782.

3.11.2023


NÄIN KIRJOITIN BLOGISSANI 24.10.2023:


Keskustelu hyvinvointialueista ja niiden taloudesta on täydessä käynnissä. Tälle ajalle tyypillisesti asian käsittely on polarisoitunutta ja tunnepohjaista.


Oudoksi asian tekee se, lehtitietojen mukaan alueiden johtajat ovat sitä mieltä, että mitään toiminnan tehostamista ei pystytä enää tekemään lähivuosina. Ilman poliittista arvolatausta voi kysyä: Miten tämä on mahdollista?


Me keskisuomalaiset olemme aitiopaikalta saaneet seurata Keski-Suomen sairaanhoitopiirin toimintaa. Kertaamatta toiminnan surullisia yksityiskohtia voi kysyä, mikä on toiminnallinen tilanne Keski-Suomessa sen jälkeen, kun vielä 22 kunnan sosiaali- ja terveystoimi liitettiin tähän hyvinvointialueen ”huomenlahjaan”.


Eikö tehostamista mm. hallinnon osalta tosiaan löydy?


Uskon, että monia kiinnostaa, mikä on Keski-Suomen prosessien, hallinnon ja ict:n kehitystilanne sekä se, millä todennäköisyydellä alue joutuu vuoden 2026 lopussa tappioiden takia valtion arviointimenettelyn piiriin.


Onko täällä jo laitettu rukkaset naulaan?


Luottamusmiesjohto kertoi julkisuudessa kovasta työtaakasta, meitä veronmaksajia kiinnostavat vastaukset näihin kysymyksiin.


KIRJOITUS MYÖS KESKISUOMALAISESSA

https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/6299848


VERTAA TEKSTIÄNI ALLA OLEVAAN


YLEN UUTINEN 3.11.2023:


https://yle.fi/a/74-20056092


"Kokenut konsultti selvitti yksinkertaisen tavan, miten Suomi voi välttyä sairaaloiden sulkemisilta

Liikkeenjohdon asiantuntija Riku Lehtinen kohdistaisi hyvinvointialueiden säästöt keskijohtoon ja hallintoon. Silloin säästämisen tarve pienenisi selvästi, koska matala organisaatio tuo muita hyötyjä.

Ministeriö odottaa rankkojakin säästötoimia

Riittäisikö hallinnon purkaminen korjaamaan sotealueiden ongelmat?

Valtiovarainministeriön mukaan ei.

Valtiovarainministeriön muutosjohtaja Ville-Veikko Ahonen kertoo, että hyvinvointialueita kannustetaan miettimään, onko hallinto turhan raskas ja monipolvinen. Hän uskoo, että säästöjä voi tätä kautta tulla.

– Moni alueista aivan oikein miettii, että voidaanko organisaatiota keventää ja turhia väliportaita vähentää.

Ahosen mukaan esimerkiksi kuntien mukana tullutta päällekkäistä hallintoa on alueilla jo purettu, mutta säästöjä ei siitä synny läheskään tarpeeksi."

torstai 2. marraskuuta 2023

DEMARIT KÄRKEEN YLEN MITTAUS

DEMARIT KÄRKEEN

YLEN MITTAUS

781.

2.11.2023


OLEN PUOLUEISTA RIIPPUMATON TIEDON  MUISTIINKERÄÄJÄ


SDP nousi selvästi suosituimmaksi puolueeksi Taloustutkimuksen Ylelle tekemässä kannatusmittauksessa. Eniten kannatustaan menettivät kokoomus ja vasemmistoliitto.


KLIKKAA KUVAT SUUREMMAKSI: