sunnuntai 8. joulukuuta 2024

KOROT:EKP

KOROT:EKP


Kirjoitus numero 1.048

8.12.2024


Talletuskorko on ollut 23.10.2024 lähtien 3,25 %, perusrahoitusoperaatioiden korko 3,40 % ja maksuvalmiusluoton korko 3,65 %.


EKP on laskemassa korkoja torstaina12.12.2024.


Syynä tähän ovat ekonomistien mukaan euroalueen talouden nykyinen heikkous ja siihen kohdistuvat uudet uhat.


Talouden riskit ovat kasvaneet Saksan ja Ranskan hallitusten kaaduttua ja Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin  uhkaamien tuontitullien myötä.


VUOSI 2025


EUROOPAN keskuspankki (EKP) joutuu todennäköisesti laskemaan ohjauskorkojaan ensi vuonna odotettua nopeammin.


Ekonomistit ennakoivat keskeisimmän ohjauskoron eli talletuskoron laskevan 2,0 prosenttiin jo ensi kesäkuussa.


Vielä lokakuun alussa ekonomistit ennakoivat ohjauskoron laskevan tälle tasolle vasta vuoden 2025 lopussa.



FINANSSIPOLITIIKKA JA RAHAPOLITIIKKA

FINANSSIPOLITIIKKA

RAHAPOLITIIKKA

Kirjoitus numero 1.047

8.12.2024


Kaivoin EKP:n ja Suomen Pankin sivulta perustietoja.


Kokoan ennen joulua alustavan setin tämän hetken tilanteesta.

Sitten tammikuusta alkaen raportti tulee kerran kuukaudessa Suomen hallituksen, Suomen Pankin ja EKP:n syklissä.


1. Finanssipolitiikka

  • Määritelmä: Hallituksen tai julkisen sektorin toimenpiteet, joilla säädellään taloutta veroilla, valtion menoilla ja lainanotolla.
  • Tavoitteet: Talouskasvun tukeminen, työllisyyden parantaminen, inflaation hillitseminen ja julkisen talouden tasapaino.
  • Keinot:
    • Verotus: Verotason nostaminen tai laskeminen.
    • Julkiset menot: Valtion investoinnit esimerkiksi infrastruktuuriin, koulutukseen tai sosiaalipalveluihin.
    • Velkaantuminen: Tarvittaessa valtio voi ottaa lainaa talouden elvyttämiseksi.
  • Kuka vastaa?: Useimmiten hallitus ja parlamentti.

2. Rahapolitiikka

  • Määritelmä: Keskuspankin (esim. Euroopan keskuspankki) toimet, joilla säädellään rahan tarjontaa ja korkotasoa taloudessa.
  • Tavoitteet: Inflaation hallinta, hintavakauden ylläpito ja talouden tasainen kasvu.
  • Keinot:
    • Korkopolitiikka: Ohjauskoron nosto tai lasku vaikuttaa lainojen ja säästöjen korkoihin.
    • Avoimen markkinan operoinnit: Keskuspankki ostaa tai myy valtion velkakirjoja säädelläkseen rahan määrää taloudessa.
    • Pakolliset reservit: Määrä, jonka pankkien on pidettävä talletuksistaan keskuspankissa.
  • Kuka vastaa?: Keskuspankit, kuten Euroopan keskuspankki (EKP) tai Yhdysvaltain keskuspankki (Fed).

lauantai 7. joulukuuta 2024

MITÄ ON FINANSSIPOLITIIKKA RAHAPOLITIIKKA?

MITÄ ON

FINANSSIPOLITIIKKA JA

RAHAPOLITIIKKA?

Kirjoitus numero 1.046

7.12.2024


Olen kirjoituksissani käsitellyt vaaleja, valtion taloutta, hyvinvointialueiden tilannetta,

Yhdysvaltojen vaaleja, kuntataloutta sekä yksittäisiä aiheita.


Se, mikä on jäänyt vähän syrjään on Suomen finanssipolitiikka ja Euroopan pankin rahapolitiikka.


Otan sen nyt työn alle:


Vaihe 1. Kirjoitan ensimmäisen kirjoituksen ja kokoan yhteenvedon miten sektorit toimivat -     teoreettisessa mielessä.


Vaihe 2. Mikä on Suomen hallituksen finanssipolitiikka? Sitä tarkastelen sitten.


Vaihe 3.  Mikä on Euroopan keskuspankin rahapolitiikka ja Suomen Pankin tilanne? Mikä on hallituksen tilanne?


Kokoan ennen joulua alustavan

setin  tämän hetken tilanteesta. Puoluepolitiikasta riippumaton raportti.


Sitten tammikuusta alkaen raportti tulee kerran kuukaudessa Suomen Pankin ja EKP:n syklissä.


PS. Hesarin kannatuskysely on tulossa, siitä teen perinteisen raportin!  JOULUKUUN PUOLIVÄLISSÄ.


torstai 5. joulukuuta 2024

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ 6.12.2024

HYVÄÄ

ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ 

6.12.2024


Kirjoitus numero 1.045

5.12.2024

Komeasti lippu liehuu.



Toivotan  lukijoilleni hyvää itsenäisyyspäivää.






KUVAKAAPPAUS X

YLE:N PUOLUEKYSELY VRT. EDUSKUNTA- , KUNTA-, ALUEVAALIT

YLEN:N PUOLUEKYSELY VRT.

EDUSKUNTAVAALIT 2023

KUNTAVAALIT 2021

ALUEVAALIT 2022

Kirjoitus numero 1.044

5.12.2025


Alue- ja kuntavaalit 2025


Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti sunnuntaina 13.4.2025. Vaaleihin on nyt vain 129 päivää.


Jossakin määrin kuntateemoja on tullut esille, mutta käykö kuitenkin niin, että valtion talous- ja oppositiopolitiikka tulee voimakkaasti esille.

Seurataan tilannetta.


Laitoin HS:N kyselyn luvut ja vuoden kuntavaalien 2021 ja 2022 aluevaalien luvut vertailuun sekä viimeiset eduskuntavaalit.


Voi sanoa, että nyt verrataan omenoita ja appelsiineja keskenään, mutta tämä on kuitenkin tilanne. 


Virhemarginaali on kaksi %-yksikköä. Katso graafit.



EDUSKUNTAVAALIT


KUNTAVAALIT



ALUEVAALIT




PUOLUEIDEN KANNATUSKYSELY YLE 5.12.2024

PUOLUEIDEN KANNATUSKYSELY

YLE 5.12.2024

Kirjoitus numero 1.043

5.12.2024


Kannatustilastoni kattaa nyt 26 kyselyä, joten kehityksestä alkaa saada suuntaa. Niistä näet helpommin pitemmän aikajänteen.  YLE ja HS tekevät kyselyt kerran kuukaudessa.


Koska en ole poliittinen toimija, niin tuotan luvut ja graafit sitä varten, että blogini  seuraajat luovat ja sanoittavat niille tapahtumat ja viitekehykset oman näkemyksensä mukaisesti.


Mikä vaikutti mihin - siinä vasta kysymys!


TRENDIVIIVAT "ANTAVAT SUUNTAA" - PUHDASTA MATEMATIIKKAA!








"TAISTELUPARIT"

Virhemarginaali 2 %-yksikköä puoleen ja toiseen!



maanantai 2. joulukuuta 2024

MITÄ TEKOÄLY TIETÄÄ MINUSTA TAI SINUSTA ?

MITÄ TEKOÄLY

TIETÄÄ MINUSTA TAI

SINUSTA ?


Kirjoitus numero 1.042

2.12.2024


Tänä aamuna aamukahvia juodessa tuli mieleen, mitä ChatGPT tietää minusta kirjoitusteni pohjalta. Ajattelin ettei mitään, mutta yllätyin.



Yli tuhat nettikirjoitusta on pohjana.


Alla on  kuvakaappauksia.


On aikoihin eletty ja tämä todistaa tekoälyn valtavaa datamassaa, josta se löytää yksittäisen mielipidekirjoittelijankin.


SIIS TÄMÄ ON TESTI! EIKÄ MAINOS😎😎 TAI OMAKEHU...


En olisi siis uskonut. Tekoäly on "koulutettu" mm. Blogger-teksteilläni ja Keskisuomalaisen julkistamilla kirjoituksilla. Pääosin ne vastaa kirjoituksiani.


Se, että ChatGPT yhdessä valtion taloutta käsittelevässä testissä yhdisti talouskirjoitukseeni verojen korottamistarpeen, niin sellaista en ole missään kirjoituksessa esittänyt, joten kyllä tekoäly lisää teksteihin "omiaan".


K-S HYVINVOINTIALUE, TEKOÄLY KOKOSI, KUVAKAAPPAUS:



MITÄ MIELTÄ JYVÄSKYLÄSTÄ?? TEKOÄLYN KÄSITYS! KUVAKAAPPAUS.


Olen vuosia ollut huolissani julkisen talouden kehityksestä koskien mm. Jyväskylää. Nyt on herätty... lääkkeet tulee olemaan kovat.


Tekoäly on yhdistellyt huoltani. Teksti on siis tekoälyn "käsitys..............."




MITÄ MIELTÄ OLIN ALVAN MYYNNISTÄ - SENKIN TEKOÄLY KAIVAA!! KUVAKAAPPAUS.