torstai 26. joulukuuta 2024

UUSI VUOSI 2025

UUSI VUOSI

2025

Kirjoitus numero 1.061

1.1.2025


Kuten olet havainnut, niin kirjoitukseni koskevat taloutta: valtio, kunnat, hyvinvointialueet.  Ne ovat siis seurannassa edelleen.


Korkojen ja valtion velan kehitys tulee säännölliseen seurantaan. Työllisyystilanne ja sen kehitys nousee myös säännöllisesti esille.


Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti sunnuntaina 13.4.2025, joten ennen sitä Ylen ja Hesarin kannatuskyselyt kuukausittain ovat mielenkiintoista raportoitavaa.


Lisänä sitten varsinaiset kannatusmittaukset.


Jne. jne.


Mielestäni uutta vuotta ei kannata aloittaa tuhkan ripottelulla, vaan tuon esille muutaman positiivisen asian.


Suomen talous on käännekohdassa. Taloudesta kuuluu hyvää  ja näkymä on kohti nopeampaa kasvua.


Taantuma on jäänyt taakse. Talous on kasvanut kuluvan vuoden jokaisella neljänneksellä edellisestä. 


Inflaatio on talttunut. 


Korot ovat alentuneet ja niiden odotetaan alenevan nopeammin kuin aiemmin odotettiin. 


Kotitalouksien ostovoima kasvaa. 


Yritysten kustannuskilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla on hyvä. 


Asuntojen kauppa on piristynyt ja rakentamisen syöksy päättynyt. 


Hyvää uutta vuotta!

perjantai 20. joulukuuta 2024

VALTIONVARAINMINISTERION TALOUSENNUSTE "Talvi 2024"

VALTIONVARAIN-

MINISTERIÖN

TALOUSENNUSTE

"Talvi 2024"

Kirjoitus numero 1.060

20.12.2024

                                       

Valtionvarainministeriö (VM) ja Suomen Pankki (SP) ja ovat antaneet talousennusteensa. Alla VM:n taloudellinen katsaus ”Talvi 2024”. 


Laitan kuviin molempien luvut keskeisin osin jotta voitte vertailla ennusteita toisiinsa. 


Jokainen voi sanoittaa nämä luvut itse. Oli tarina mikä hyvänsä, niin Suomen taloustilanne on vakava.


Ainoana omana - ei talousasiana - sanon tämän: kaikki hallitukset ovat tässä tilanteessa jakaneet "joululahjarahaa" - no jokainen miettiköön itse....🎅


RAUHALLISTA JOULUA - TOIVOTAAN PAREMPAA TALOUSVUOTTA 2025


Teen nyt lyhyen version josta selviää perusasiat ja avaan VM:n lukuja myöhemmin joulun jälkeen ja vertaan sitä syksyn talousarvioon.



VM Taloudellinen katsaus, talvi 2024:


Kasvu:


Vuosien 2023 ja 2024 BKT-kehitys on miinuksella kuten kuvasta näkyy.


Kuvasta ilmenee myös se, että VM:n ennuste vuodelle 2025 on paljon positiivisempi.




Eniten tuotantoa on heikentänyt rakentamisen merkittävä vähentyminen ja tänä vuonna myös yksityinen kulutus vähenee. Suomen viennin kasvu vauhdittuu, mutta odotettua hitaammin, sillä euroalueen vaimea talouskasvu jarruttaa erityisesti tavaraviennin kysyntää. 


Inflaation hidastuminen ja korkojen lasku kääntävät sekä kulutuksen että investoinnit kasvuun ensi vuonna. BKT kasvaa siis 1,6 prosenttia vuonna 2025 ja 1,5 prosenttia vuosina 2026 ja 2027. 


Työmarkkinat:

Työmarkkinoiden käänne parempaan siirtyy vuoteen 2025. Vuosina 2026–2027 työllisyys paranee talouden vahvistuessa, ja työttömyysaste laskee vuoden 2025 8,4 prosentista 7,4 prosenttiin vuonna 2027.







Julkisyhteisöjen alijäämä:


Julkisyhteisöjen alijäämän arvioidaan olevan 4,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2024. 





Heikko talouden suhdanne heijastuu julkiseen talouteen monin tavoin, minkä lisäksi viime vuosien nopea inflaatio kasvattaa menoja tuntuvasti vielä tänä vuonna. 


Alijäämä alkaa kuitenkin vähitellen supistua talouden elpymisen sekä hallituksen toimien myötävaikutuksella. Vuonna 2025 alijäämä on 3,5 prosenttia ja vuonna 2029 2,0 prosenttia. 


Valtionhallinnon ja paikallishallinnon suuret alijäämät sekä talouden heikko suhdanne kasvattavat velkasuhdetta nopeasti ennustejakson alussa. 


Velkasuhde:

Tänä vuonna velkasuhde nousee yli 82 prosentin suhteessa BKT:hen, josta se kasvaa vähitellen 87 prosentin vuonna 2029. Kestävyysvajeen arvioidaan olevan 1,5 % suhteessa BKT:hen






HYVINVOINTIALUEET YHTEENSÄ



Kerrataan EU:n finanssipoliittiset säännöt:


EU:n finanssipoliittiset säännöt asettavat puitteet julkisen talouden hoidolle jäsenmaissa. 

Ne ovat osa talouspolitiikan koordinaatiota. 


Keskeisiä sopimuksia ovat perussopimus sekä vakaus- ja kasvusopimus.


EU:n perussopimus asettaa jäsenmaille seuraavat viitearvot:

  • Julkisen talouden alijäämä saa olla enintään 3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen (paitsi jos alijäämärajan ylitys on vähäinen, väliaikainen ja poikkeuksellinen).
  • Julkisen talouden velka saa olla enintään 60 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen (paitsi jos velka vähenee riittävästi ja lähestyy viitearvoa riittävän nopeasti).

       RAUHALLISTA JOULUA - TOIVOTAAN              PAREMPAA TALOUSVUOTTA 2025


keskiviikko 18. joulukuuta 2024

RAUHALLISTA JOULUA JA HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2025

TOIVOTAN LUKIJOILLENI RAUHALLISTA

JOULUA JA HYVÄÄ

UUTTA VUOTTA 2025

 


JYVÄSKYLÄN KIRKKOPUISTO 



HS:N PUOLUEKYSELY VRT. EDUSKUNTAVAALIT 2023 KUNTAVAALIT 2021 ALUEVAALIT 2022

HS:N PUOLUEKYSELY VRT. EDUSKUNTAVAALIT 2023

KUNTAVAALIT 2021

ALUEVAALIT 2022

Kirjoitus numero 1.058

5.12.2025


Alue- ja kuntavaalit 2025


Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti sunnuntaina 13.4.2025. Vaaleihin on nyt vain 129 päivää.


Jossakin määrin kuntateemoja on tullut esille, mutta käykö kuitenkin niin, että valtion talous- ja oppositiopolitiikka tulee voimakkaasti esille.

Seurataan tilannetta.


Laitoin HS:N kyselyn luvut eri vaalien lukuja samaan kuvaan.


Voi sanoa, että nyt verrataan omenoita ja appelsiineja keskenään, mutta tämä on kuitenkin tilanne. 


Virhemarginaali on kaksi %-yksikköä. Katso graafit.






PUOLUEIDEN KANNATUSKYSELY HS 18.12.2024

PUOLUEIDEN KANNATUSKYSELY

HS 18.12.2024

Kirjoitus numero 1.057

18.12.2024


Kannatustilastoni kattaa nyt 27 kyselyä, joten kehityksestä alkaa saada suuntaa. Niistä näet helpommin pitemmän aikajänteen.  YLE ja HS tekevät kyselyt kerran kuukaudessa.


Koska en ole poliittinen toimija, niin tuotan luvut ja graafit sitä varten, että blogini  seuraajat luovat ja sanoittavat niille tapahtumat ja viitekehykset oman näkemyksensä mukaisesti.


Mikä vaikutti mihin - siinä vasta kysymys!


TRENDIVIIVAT "ANTAVAT SUUNTAA" - PUHDASTA MATEMATIIKKAA!









TAISTELUPARIT



SUOMEN PANKIN ENNUSTE 17.12.2024

SUOMEN PANKIN

ENNUSTE

Kirjoitus numero 1.056

18.12.2024


Suomen talouskasvu käynnistyy hitaasti ja

talouden taantuma on jäämässä taakse. Talouden toipuminen käynnistyy ensi vuonna hitaasti ja sitä varjostaa epävarmuus maailmantalouden näkymistä. Inflaatio pysyy lähivuosina hitaana. Julkinen talous säilyy syvästi alijäämäisenä




Talous supistuu tänä vuonna 0,5 %. Vuonna 2025 talous kasvaa 0,8 %, ja kasvu vahvistuu seuraavana vuonna 1,8 prosenttiin. Ennustejakson lopulla vuonna 2027 kasvu tasaantuu 1,3 prosenttiin eli lähelle pitkän aikavälin kasvumahdollisuuksia.


Yksityinen kulutus elpyy alkuun hitaasti, sillä kuluttajien luottamus talouteen on heikkoa, työttömyys lisääntyy edelleen ja finanssipolitiikka kiristyy. Toisaalta korkojen odotetaan yhä laskevan, mikä tukee kulutusta ja investointeja.


Yritykset alkavat investoida rakennuksiin, koneisiin ja laitteisiin, kun tulevaisuuden näkymät paranevat. Tuotannolliset investoinnit kasvavat jo vuonna 2025, mutta asuntorakentamisessa selvää käännettä parempaan saadaan odottaa pidempään.

Inflaatio on maltillista


Inflaatio on hidastunut Suomessa vuonna 2024 selvästi. Vuosina 2026–2027 talouden suhdanne vahvistuu ja kotitalouksien ostovoima kohenee, minkä vuoksi kotimainen kulutuskysyntä pitää yllä maltillista inflaatiota. Inflaatio pysyy Suomessa alle 2 prosentissa koko ennustejakson ajan.


Velkaantuminen jatkuu


Julkinen talous säilyy syvästi alijäämäisenä, vaikka talouskasvu viriää ja hallituksen päättämät mittavat sopeutustoimet vahvistavat julkista taloutta. 



Julkisen talouden alijäämä suhteessa BKT:hen on heikentymässä 4 prosenttiin vuonna 2024, ja se pienenee alle 3 prosenttiin vasta vuonna 2027. 


Julkinen velkasuhde kasvaa 87 prosenttiin vuonna 2027. Kestävyysvajeen arvioidaan olevan noin 2 %. Tämä tarkoittaa, että velkaantuminen on edelleen kestämättömällä uralla.