TYÖMARKKINOIDEN
KEHITTÄMINEN
859.
26.1.2024
LAINAUS HELSINGIN SANOMIEN PÄÄKIRJOITUS
24.1.2024
”Suomalaiset ovat pitäneet Suomea tehokkaana, modernina ja sopeutuvaisena maana. Edessä oleva työmarkkinajumi kertoo siitä, että tämä kuvailu on ollut kauan pielessä.
Työ ja työntekijöiden tarpeet ovat uudistuneet palkansaajien edun ajajia nopeammin – minkä näkee muun muassa SAK:n jäsenkadosta. Työmarkkinoiden ja sosiaaliturvan uudistamisen tarve on ollut selvä vuosikymmeniä, mutta halu uudistua ja uudistaa on ollut pienempi kuin halu pitää kiinni eduista ja rakenteista.
Sama pätee politiikkaan. Hallitus toisensa jälkeen on vältellyt äänestäjien koston pelossa työmarkkinoiden ja sosiaaliturvan uudistuksia. Silloin, kun uudistaminen olisi ollut taloudellisesti helpompaa, siihen ei ole ollut pakkoa – ja silloin, kun on ollut taloudellisesti ahtaampaa, siihen ei ole ollut uskallusta. Pitkään keräytyneet patoumat purkautuvat nyt yhtäkkiä ja tuhoisasti.”
Kansainvälinen valuuttarahasto kiittelee hallituksen talouskuria – ja vaatii lisää.
KOMMENTTI:
Mitä tapahtuu seuraavissa vaaleissa? Mitä tapahtuu 10 vuodessa.
KUVAKAAPPAUS/ IS: KUVA KERTOO SAK:STA OLENNAISEN. JOS SILMÄMÄÄRÄISESTI ARVIOI TRENDIÄ, NIIN YMMÄRTÄÄ MISTÄ ON KYSYMYS 10 VUODEN SISÄLLÄ.
KUN ARVIOI Y JA Z SUKUPOLVIEN
("MULLE - KAIKKI - HETI - NYT") ARVOMAAILMAA, NIIN VAUHTI/SAK KIIHTYNEE - TÄMMÖISTÄ TRENDIÄ EI VOI MIKÄÄN PYSÄYTTÄÄ - NOIN NUMEERISESTI AJATELLEN. AIKA NÄYTTÄÄ.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti