perjantai 8. tammikuuta 2021

KUNTAVAALEISSA KOKOOMUKSELLA JA PERSUILLA MAHDOLLIDUUDET

KUNTAVAALEISSA

KOKOOMUKSELLA JA

PERSUILLA

MAHDOLLISUUDET

Keski-Suomessa

350.

7.1.2021


Miksi Kepu antaa otsikon puolueille syötön suoraan lapaan.

Jos Keski-Suomen vaativat syöpäleikkaukset siirtyvät Kuopioon niin Kepu ja muut hallituspuolueet menettävät ääniä maakunnan kunnissa.


Demareilla on nyt Sanna Marin-hurmos päällä, mutta

esimerkiksi vetäytyminen lomalle juuri kun rokoteasiat ovat

aivan solmussa, heikentää asemia. Samoin kun selviää Marinin itsevaltainen asioiden hoito.


Annika Saarikko on menettänyt otetta pahan kerran ja Keski-Suomessa tämä testataan kuntavaaleissa.


Puolueen Keski-Suomen kansanedustajat todistavat

kirjoituksessaan seuraavaa (KSML 3.1):”Osaaminen meillä 

(KSKS) on tosiaanerityisen vahvaa, toimenpidemäärämme ovat suuremmat kuin Kuopion Yliopistollisessa sairaalassa (KYS) ja tutkimustoiminta huomattavan aktiivista.” 


Kuitenkin he ilmeisesti äänestävät Kuopion

puolesta.


torstai 7. tammikuuta 2021

KORONAROKOTUKSET

ROKOTUKSET JA

MINISTERIEN

JOHTAJUUS

349.

7.1.2021

Viime päivien rokotekeskustelu vahvistaa käsitystä, että koronanyrkki olisi ollut paikallaan, nyt varsinkin kun ehdotusta vastustanut pääministeri Sanna Marin(sd) tyytyy esittämään toiveita rokotustahdin nopeuttamisesta.


Näin kirjoitin

28.9.2020

301.


HUOM! OLEN PUOLUEISTA RIIPPUMATON!!!!! EI 

PUOLUEPOLIITTISTA AGENDAA.


Kun kriisi iskee, pieni Suomi on kaikkea muuta kuin ketterä. Kokonaisvastuullista päätöksentekijää ei tahdo löytyä, kun pääministerikin johtaa hallitusta korkeintaan nimellisesti.Näin suorasukaisia arvioita esittää professori Hiski Haukkala uudessa kirjassaan Suuren pelin paluu. 


Koronatilanteen hoidossa on STM, THL, AVI  ja kymmeniä apulaisia siellä ja täällä. Professoreja, tohtoreita, dosentteja, lääkäreitä jne jne. Tarvike- ja lentokenttäsekoilu on hyvin muistissa.


OLISI TARVITTU PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN 

ESITTÄMÄ ”KORONANYRKKI”, TÄMÄ EI SANNA 

MARINILLE  KELVANNUT.


Viime keväänä puhuttiin siis erityisestä koronanyrkistä, jolle koronapandemian hoito olisi keskitetty. Sitä esitti presidentti Sauli Niinistö


Viime päivien rokotekeskustelu vahvistaa käsitystä, etnyrkki olisi ollut paikallaan, nyt varsinkin kun ehdotusta vastustanut pääministeri Sanna Marin(sd) tyytyy esittämään toiveita rokotustahdin nopeuttamisesta.


https://stm.fi/documents/1271139/54206544/THL_Koronarokotteet+tiedotustilaisuus_05012021_MK.pdf/a36d834e-27e8-ae01-33ee-99e751dcdfc1/THL_Koronarokotteet+tiedotustilaisuus_05012021_MK.pdf?t=1609848032540

tiistai 5. tammikuuta 2021

VAATIVAT SYÖPÄLEIKKAUKSET KUOPIOON

VAATIVAT 

SYÖPÄLEIKKAUKSET

KUOPIOON !!!!!??

348.

5.1.2021


Kirjoitus on myös Keskisuomalaisessa, kiitos siitä toimitukselle.


https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/3213515


KIRJOITAN ILMAN POLIITTISTA AGENDAA. TYPERYYTTÄ

ON VASTUSTETTAVA -  OLI PUOLUE MIKÄ TAHANSA.


Keskustapuolue on aina ollut maakuntien

puolella ja erilaisten virastojen

toimintojen  hajasijoittamisen kannalla.


Tragikoomiseksi asian tekee se, että

nyt, kun vaativia syöpäleikkauksia

ollaan keskittämässä yliopistosairaaloihin,

niin puolue näyttäisi olevan

keskittämisasetuksen kannalla.  


Puolueen Keski-Suomen

kansanedustajat todistavat

kirjoituksessaan seuraavaa (KSML 3.1):

”Osaaminen meillä (KSKS) on tosiaan

erityisen vahvaa, toimenpidemäärämme

ovat suuremmat kuin Kuopion Yliopistollisessa

sairaalassa (KYS) ja tutkimustoiminta

huomattavan aktiivista.” Kuitenkin

he ilmeisesti äänestävät Kuopion

puolesta.


Onko keskittämiseen taipuminen hintaa

maakuntauudistuksesta, jota  puolue ajaa?

Saako maakuntauudistus Keski-Suomessa 

ensimmäisen pr-tappion jo nyt?


Muiden hallituspuolueiden

keskisuomalaiset kansanedustajat

äänestänevät myös Kuopion puolesta -

vai kuinka?


Asettukaa kaikki kansanedustajat

potilaan asemaan, hänet on täysin unohdettu.

Tästä johtuu, että moni miettii:

”vaaliuurnilla tavataan” -

niin Kivijärvellä, Saarijärvellä,

Jyväskylässä kuin Jämsässäkin.


maanantai 4. tammikuuta 2021

ROKOTUS SEKAISIN

KORONA-

ROKOTUS

SEKAISIN

347.

4.1.2021


Puoli vuotta on ollut aikaa järjestää tietojärjestelmä.


Nyt saamme tällaista tietoa:


Nyt on rokotettu 2. 000 ihmistä.


THL:n ylilääkärin Hanna Nohynekin viesti siitä, että vauhti nopeutuisi noin 20 000 rokotettavaan viikossa, ei juuri parantanut näkymiä. Tällä vauhdilla kaikki suomalaiset on rokotettu yhdessätoista ja puolessa vuodessa - siis 11,5 vuodessa!


Jos kykenemme 50 000 rokotukseen viikossa, silloinkin kestää melkein viisi vuotta, että kaikki suomalaiset ovat saaneet tarvittavat kaksi annosta rokotetta.


VOI PYHÄ SYLVI !!!






perjantai 1. tammikuuta 2021

PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN UUDEN VUODEN PUHE

PRESIDENTTI

SAULI NIINISTÖ UUDEN

VUODEN PUHEESSA

1.1.2021

346.


Ote presidentti Niinistön puheesta:


”Missä määrin yksilön oikeuksien vastapainoksi voidaan asettaa kaikkia koskeva turvallisuus? Tai päinvastoin, voidaanko koko yhteiskunnan turvallisuus vaarantaa asettamalla yksittäisten yksilöiden oikeudet etusijalle?"


Suomeen tuodaan naisia ja lapsia al-Holista lastensuojelun verukkeella - potentiaalinen uhka.  Sitten suomalaisten on suojauduttava heiltä - melko koomista. Pekka Haavisto ja Maria Ohisalo al-Hol lapsien asialla - miten suojataan kantasuomalaiset lapset?


Hallitus on naivin luottavainen. 



LISÄYS 3.1.2021 LÄHDE HELSINGIN SANOMAT


HS:n tiedossa on, että jihadistisissa perheissä lapsille on näytetty terroristijärjestöjen propagandavideoita tai lasten on annettu leikkiä vain aseilla.

Mankkisen tiedossa on vastaavia tapauksia. Hänen mukaansa ongelman mittakaavasta on vaikea sanoa, koska viranomaistietoa ei ole kootusti saatavilla.

”Tämä on joka tapauksessa niitä ongelmia, joissa määrä ei ole ratkaiseva. Olennaista on se, että on lapsia, joita kasvatetaan näin. Näin ei saisi käydä lainkaan. Lapselle aiheutuvan pitkäkestoisen haitan lisäksi se vaikuttaa koko ympäristöön ja muihin ihmisiin.”


KORONATILANNE 31.12.2020, HYVÄÄ  UUTTA VUOTTA

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA !!!

KORONATILANNE

31.12.2020

346.

31.12.2020


HYVÄÄ JA TURVALLISTA UUTTA VUOTTA 2021 



Kirjoitan koronasta, koska kyseessä ei ole vain sairaus vaan sillä on myös suora yhteys Suomen lähivuosien ja vuosikymmenien talouskehitykseen. Nyt velkaannutaan yli 10 miljardia ja lisää on tulossa - jos rajoitustoimia ei lisätä.


Piirsin koronadatastani graafin, joka näyttää hyvältä - vähän liian hyvältä koska, Suomeen osuu infektiotautien huippukausi eli tammi–maaliskuu.


Onko Suomen hallitus tuudittautunut nyt vallitsevaan tilanteeseen.?

KLIKKAA KUVA SUUREMMAKSI JA SELVÄKSI



























keskiviikko 30. joulukuuta 2020

NOVA MENETTÄÄ OSAN KIRURGIAA

NOVA MENETTÄÄ

OSAN KIRURGIAA

345.

30.12.2020


KIRJOITUS KSML NETTIIN 30.12.2020

Kirjoittajan tiedot

49 minuuttia sitten


Ennakoin siis kirjoituksessa 2.9.2017 sote-muutosta. 


”Tämä tiehanke on pieni verrattuna tuleviin sote-muutoksiin. Tällä menolla Kuopio ja Tampere voivat kuoria päältä keskeiset toiminnot."


https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/2479494 


Kari Halttunen Jyväskylä

Kirjoittajan tiedot

12 tuntia sitten


Kirjoitin seuraavasti tämän lehden mielipidesivulla 2.9.2017 otsikolla ”Taas tuli karvas tappio tierahoissa”. 


https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/2479494 


Tätä voi soveltaa surullisessa KSKS tapauksessa. 


Näin kirjoitin: ”Politiikassa päätökset tehdään eri puolueiden pienissä sisäpiireissä. Niin sanotut rivikansanedustajat ovat ulkona vallan keskiöstä.


Ennen sanottiin, että tärkeimmät päätökset tehdään tanssiravintola Vaakunan kymppikerroksessa vähän ennen valomerkkiä. 


Sitä ei tiedetä, missä päätökset nykyisin tehdään, mutta keskisuomalaiset kansanedustajat eivät ilmeisesti siellä ole paikalla.”


Kari Halttunen

Jyväskylä


KIRJOITUS BLOGIIN:


Muuramelainen gastrokirurgi Ville

Väyrynen  on ollut toistuvasti

huolissaan vaativan syöpäkirurgian

siirtymisestä pois uudesta

uljaasta Nova-sairaalasta (KSML 29.12.).

Kuvaus on uskottava ja huolestuttaa.


Puolen miljardin sairaala on siunattu

valtiovallan toimesta, mutta nyt

ollaan ajamassa tärkeitä hoitoja alas.

Mitä järkeä tässä on?


Lähetetäänkö keskisuomalaisia jatkossa

Kuopioon, Tampereelle ja ties

minne ao. hoitoja  saamaan. Samaan

aikaan Novassa  suljetaan ilmeisesti

leikkaussaleja. Onko tilanne todella näin?

Samalla menetetään vuosikymmenien aikana

KSKS:ssa kehitetty osaamispääoma.


Politiikassa tilanne on se, että

jos ei kuulu puolueen ytimeen, niin

silloin rooliksi jää kuuliainen

napinpainallus. Onko tästä kysymys, koska

Keski-Suomen kansanedustajat ovat

Väyrysen mukaan  olleet tässä asiassa

vaiti. Kuinka pitkään?

Mikä on opposition kansanedustajien kanta -

kuntavaalit lähestyy?


PEKKA HAAVISTO JA TUOMARIN VALA

HAAVISTO JA

TUOMARIN VALA??

344.

30.12.2020


Ministerin tulee ennen tehtävään 

ryhtymistä vannoa virkavala tai antaa 

vastaava vakuutus sekä antaa 

tuomarinvakuutus.  Onko ulkoministeri 

Pekka Haavisto (vihr.) toiminut ministerille

asetettujen korkeiden vaatimusten

ja valan mukaisesti al-Hol-leiri asiassa?


Jotta lukija voi verrata ulkoministeri

Haaviston ja hänen puolueensa 

suhtautumista  perustuslakivaliokunnan

päätökseen al-Hol-asiassa, niin

on syytä lainata valan tekstiä:


”Minä N. N. lupaan ja vakuutan kunniani

ja omantuntoni kautta, että minä toimin

virassani perustuslakia ja lakia

noudattaen..."


Perustuslakivaliokunnan mukaan

ulkoministeri Pekka Haaviston

katsotaan toimineen lain vastaisesti.

Vaikka valiokunta ei ole tuomioistuin,

niin herää kysymys valaa soveltaen:

voiko ministeri jatkaa tehtävässä -

valassahan puhutaan kunnian, omantunnon

ja lakien noudattamisesta.


Kyllä voi, eduskunta äänesti - oikeusministeri

Anna-Maja Henriksson (rkp.) muiden mukana

ja Pekka Haavisto jatkaa tehtävässä.

Niin sanottu poliittinen harkinta ohitti ministerin 

valan periaatteet. Mielestäni se on väärin

ja yleisen oikeustajun vastaista.


maanantai 28. joulukuuta 2020

KORONATILANNE VEITSENTERÄLLÄ

ELÄMME

VEITSENTERÄLLÄ

343.

28.12.2020 Päivitys kello 6. Kello 14 selvisi uuden viruksen leviäminen!!!!!!


Kirjoitan koronasta, koska kyseessä ei ole vain sairaus vaan sillä on myös suora yhteys Suomen lähivuosien ja vuosikymmenien talouskehitykseen. Nyt velkaannutaan yli 10 miljardia ja lisää on tulossa - jos rajoitustoimia ei lisätä.


Piirsin koronadatastani graafin, joka näyttää hyvältä - vähän liian hyvältä koska, Suomeen osuu infektiotautien huippukausi eli tammi–maaliskuu. Klo 14.00Kouvolasta on löytynyt ärhäkkä - englantilainen virusversio tänään sekä Etelä-Afrikasta tullut virus on ilmaantunut.


Onko Suomen hallitus tuudittautunut nyt vallitsevaan tilanteeseen.?

KLIKKAA KUVA SUUREMMAKSI JA SELVÄKSI.




Aalto-yliopiston julkaiseman selvityksen mukaan Suomen tautitilanne on nyt tasolla, jolta se on lähtenyt kovaan kasvuun EU-maissa yleisesti. Ilman lisäjarrutusta on selvä riski, että Suomi seuraa ennen pitkää muiden EU-maiden kehitystä.

Nyt on jarrutettava ennalta koronataudin leviämistä, tai vaarassa on alkuvuonna tapahtuva kova tartuntamäärien kasvu.


Vaatisi valmiuslain?


Martti Hetemäki, nobelisti Bengt Holmström ja Suomen pankin Juhana Hukkinen selvittivät koronakriisin linjavalintoja


Ennakoiva linja voi myös vaatia valmiuslain käyttöä. Hallituksen tasolta on linjattu, että valmiuslakia ei toistaiseksi olla ottamassa käyttöön.Talousviisaat ovat ennakoivan linjan kannalla. Se olisi heidän mielestään tehokkaampi sekä ennen rokotusta että sen jälkeen.


Lähteet: IL ja Aalto-yliopisto


sunnuntai 20. joulukuuta 2020

KORONA 20.12.2020

KORONATILANNE

20.12.2020


342.

20.12.2020


KERÄÄN DATAN THL:N JULKISTAMISTA LUVUISTA.

LUVUT ON KERÄTTY PÄIVITTÄIN ALUSTA ALKAEN.

TÄSMÄÄN NE MYÖS YLEN JA HESARIN TIETOIHIN.


Kuten kuvista ilmenee niin viime päivinä tartuntatilanne

on ollut rauhallisempi.


TILANNE ON VEITSEN TERÄLLÄ.  JOS JOULUNA JA 

UUTENA VUONNA MUISTETAAN OHJEET NIIN KEHITYS

VOI JATKUA.


PELKÄÄN ETTÄ NÄIN EI KÄY.  TOIVOTAAN PARASTA.


Muodostan luvuista graafiset esitykset, jotta tilanne selviää helposti.

KLIKKAA KUVA SUUREMMAKSI JA SELVÄKSI

Vertailu joulukuu-marraskuu kuvasta selviää mitä on tapahtunut.






keskiviikko 16. joulukuuta 2020

VALMIUSLAKI

MISSÄ VIIPYY

VALMIUSLAKI?

341.

16.12.2020


OLLA VALMIUDESSA - VALMIUSLAKI - EIKÖ NIMI KERRO

ASIAN YTIMEN


MIKSI LAKIA EI VOIDA SUOMEN TYYPPISESSÄ MAASSA OTTAA ENNAKOIVASTI KÄYTTÖÖN, KOSKA  TAUTISKENARIO ON 

HUOLESTUTTAVA??????


LÄHDE HS 16.12.2020


Jos kesästä asti jatkunut kasvu­vauhti ei taitu, maalis­kuun alussa tartuntoja tulee päivittäin 5 000, kertoo THL:n skenaario

Sairaalahoitoa tarvitsisi keväällä yhtä aikaa 1 500 koronapotilasta ja tehohoitoa 200.


Jos tartuntojen kasvu jatkuu samaa tahtia kuin heinäkuusta joulukuun alkuun, Suomi on maaliskuun alussa epidemian huippukohdassa. Silloin tartuntoja tulisi päivittäin 5 000.


Näin kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mallinnusryhmän tuottama skenaariolaskelma. Ryhmä esitteli tiistaina verkkoseminaarissaan epidemiaskenaariot, joita oli käytetty viime viikolla julkistettujen taloudellisten skenaarioiden pohjana.


DEMAREILLE TULOSSA VAIHTOVIIKOT ???

DEMAREILLE TULOSSA

VAIHTOVIIKOT ????

340.

16.12.2020


(Huom! Minulla ei ole puoluepoliittista agendaa)


Demaripiireissä arvostellaan Sanna Marinia itsevaltaisesta käytöstä ulkoministeri Pekka Haaviston tapauksessa. 


Lisäksi mm. Antti Lindtmanin siirtäminen syrjään on hänen agendalla ja yleinen puheenaihe Suomessa.


Ennustus: Antti Lindtman vaihdetaan helmikuussa Marinin ystävään Ilmari Nurmiseen eduskuntaryhmän puheenjohtajana.


ONKO KEPU VIHREIDEN VANKI???

ONKO KEPU VIHREIDEN

VANKI ????

339.

16.12.2020


(Huom! Minulla ei ole puoluepoliittista agendaa)


Voi vain kysyä mitä kepun peruskannattaja ajattelee seuraavista lausunnoista:


TILANNE OLI JA ON ”pirullinen” tiivisti keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko".


Saarikko oli selvästi liikuttunut, kun katsoi tv:stä hänen käytöstään.  Koville ottaa.


Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen (kesk) vahvistikin, että epäluottamuksen äänestäminen Haavistolle olisi johtanut hallituksen kaatumiseen.


5.12.2019 VUOSI SITTEN:

Keskustan Kurvinen: "Punamulta on parhaimmillaan kuin kaurapuuro voisilmällä”


Onkohan voisilmä jo syöty??


Pääministeri Sanna Marin ja sisäministeri Maria Ohisalo vetäytyivät julkisuudesta ja jättivät Kepun ja Saarikon vastaamaan ulkoministeri Pekka Haaviston lakirikoksiin. 


On selvä, että VIISIKON uskottavuus sai kovan kolauksen - SAARIKKO jäi yksin.

perjantai 11. joulukuuta 2020

SOTE-MAAKUNNAN OUTO KIINTEISTÖNVUOKRAUS

SOTE-MAAKUNNAN OUTO

KIINTEISTÖVUOKRAUS

338.

11.12.2020


(HUOM! KIRJOITUS JULKISTETTIIN MYÖS 

KESKISUOMALAISESSA VÄHÄN MUOKATTUNA

11.12.2020 KATSO LINKKI ALLA)


Nyt käsittelyyn tulevassa sote-maakunta lakiesityksessä

maakunnat näyttäisivät saavan varsin turvatun talouden. 

Kaivatut ns. ”leveät hartiat” kasvatetaan osin kuntien 

kustannuksella.


Esimerkkinä on sotekiinteistöjen ja kaluston vuokraus 

maakunnalle. Kuinka on mahdollista, että Keski-Suomen

maakunta tekisi kuntien kanssa vain kolmen vuoden 

vuokrasopimuksen sekä yhden vuoden option? Miksi 

näin lyhyt aika?


Mielestäni kuntien talouden kannalta on heti alussa tehtävä 

normaali vuokrasopimus, jossa on vuokrakauden lopussa 

lunastuspykälä.Tilat ja kalusto eivät saa jäädä kunnan 

rasitteeksi.


Valtion  tulee siis  korvata omaisuusjärjestelyn kustannukset

täydellä kompensaatiolla.


Se, että valtiolla tuntuu olevan ns. ketunhäntä kainalossa 

yksinkertaisessa vuokrasopimuksessa, niin mitä muuta

kuntien kannalta epäedullista 20 miljardin paketti sisältää. 

Siitä ottavat kansanedustajat nyt selvää. Heistä valtaosa

on myös kunnanvaltuutettuja.


PÄÄKIRJOITUS & MIELIPIDE 3:00

Mielipide: Sote-maakunnan kiinteistövuokraus oudoksuttaa

Kari Halttunen


KIRJOITUS KSML

https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/3188667


KORONATILANNE 10.12.2020

KORONATILANNE

10.12.2020


337.

11.12.2020





 

10.12.2020 TARTUNNAT 840 JOSTA 470 

TAKAUTUVASTI,  JÄRJESTELMÄ EI TOIMI. 


KIRJOITIN TÄSTÄ 13.11.2020 BLOGISSANI JA 

KESKISUOMALAISESSA JA ARVOSTELIN

TILANNETTA.


https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/3154486




Edellisen raportin julkistin 30.11.2020. Olen kerännyt päiväkohtaisen datan epidemian alusta lähtien ja vertaan lukuja THL:n, Ylen ja Hesarin lukuihin.  Luvut täsmäävät.


Muodostan luvuista graafiset esitykset, jotta tilanne selviää helposti.


Viimeisen 14 päivän aikana keskimäärän päivässä

oli 458 tartuntaa.  Kumulatiivinen muutos marraskuu-joulukuu on + 2.660 !!!!  


Sairaalassa on 244 henkeä.


Kysymys kuuluu, miten sairaalakapasiteetti riittää, jos suunta ei muutu. Teoreettisesti rajoitustoimien pitäisi vaikuttaa siten, että joulun tienoilla päivätartuntojen pitäisi alkaa laskemaan.


Vertailu joulukuu-marraskuu kuvasta selviää mitä on tapahtunut.


torstai 10. joulukuuta 2020

VIHREÄT - VOIKO LAKIA RIKKOA?

VIHREÄT -VOIKO LAKIA

RIKKOA ?


- JOS AJETAAN PUOLUEELLE TÄRKEITÄ

ASIOITA. 

 336.

10.12.2020


Mistä kaikki alkoi:


Valiokunnan käsittelyssä ollut tapaus liittyi al-Holin leirillä Syyriassa olevien suomalaisten kotiuttamiseen ja ulkoministeri  Pekka Haaviston menettelyyn, kun hän halusi siirtää konsulipäällikkö Pasi Tuominen toisiin tehtäviin erimielisyyksien jälkeen.


LAUSUNTO: Perustuslakivaliokunta antoi lausunnon:

Haavisto rikkoi lakia.


Vihreiden edustajat jättivät perustuslakivaliokunnan mietintöön vastalauseen. Siitä kertoi tiedotustilaisuudessa valiokunnan jäsen Bella Forsgrén (vihr).­


Forsgrén  on Jyväskylän valtuuston jäsen.



HS:n tietojen mukaan vihreiden ryhmänjohtaja Jenni Pitko lähetti viestin, jossa hän haki hallituspuolueiden ryhmänjohtajilta tukea Haaviston puolustamiseen


Lisäksi perustuslakivaliokunnan jäsen  Outi Alanko-Kahiluoto lähetti sähköpostiviestin, jossa hän esitti lievennyksiä Haavisto-mietinnön tekstiin. Sähköpostissa oli mukana mietintötekstiä, jonka sanamuotoihin esitettiin konkreettisia muutoksia.


Ongelma viestissä oli se, että Alanko-Kahiluoto oli lähettänyt sähköpostin vain valiokunnassa istuville hallituspuolueiden kansanedustajille.

Lähde: HS


tiistai 8. joulukuuta 2020

SOTELAKI-ESITYS EDUSKUNTAAN

Hallituksen esitys 

sote-uudistukseksi ja 

uudistusta koskeva 

lainsäädäntö etenee 

eduskuntaan

335.

8.12.2020


SisäministeriöSosiaali- ja terveysministeriöValtiovarainministeriö 8.12.2020 10.12

TIEDOTE


Hallitus esittää hyvinvointialueiden perustamista sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisen uudistamista. 


Ehdotuksen mukaiset hyvinvointialueet perustettaisiin mahdollisimman pian lakien hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen. 


Lait tulisivat voimaan porrastetusti, osa 1. heinäkuuta 2021 ja viimeiset 1. tammikuuta 2023. Kokonaisuuden voimaantulo vaatii eduskunnan hyväksynnän. Hallitus on antanut esityksensä eduskunnalle 8. joulukuuta.


Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävät 22 järjestäjän vastuulle


Esityksen mukaan Suomeen muodostettaisiin 21 hyvinvointialuetta, joille siirrettäisiin kuntien ja kuntayhtymien vastuulla nykyisin olevat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tehtävät. 


Uudenmaan erillisratkaisun perusteella Uudellamaalla olisi neljä hyvinvointialuetta. Helsingin kaupungille jäisi edelleen sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisvastuu. Lisäksi Uudellamaalla erikoissairaanhoidon järjestämisestä vastaisi HUS-yhtymä. Terveydenhuollon järjestämisvastuu jakautuisi laissa ja järjestämissopimuksessa erikseen määriteltävällä tavalla alueen hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän välillä. 


Pelastustoimi olisi hyvinvointialueilla erillinen, sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa rinnakkainen toimiala. Pelastustoimessa hyvinvointialueen palvelutason tulisi vastata kansallisia, alueellisia ja paikallisia tarpeita ja sen tulee varautua onnettomuus- ja uhkatilanteisiin alueellaan. 


Sairaanhoitopiirien ja erityishuoltopiirien toiminta siirtyisi hyvinvointialueille.  Samoin opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalvelut siirtyisivät hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä vastaisivat sekä hyvinvointialueet että kunnat. Ympäristöterveydenhuollon järjestäminen jäisi kunnille kokonaisuudessaan. 


Hyvinvointialueen ylin päättävä toimielin on suorilla vaaleilla valittava aluevaltuusto. Hyvinvointialueen toimintaa johdettaisiin aluevaltuuston hyväksymän hyvinvointialuestrategian mukaisesti ja aluevaltuusto päättää myös hyvinvointialueen organisaatiorakenteesta.


Sote-järjestämislaissa säädettäisiin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuusta, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä, lähipalvelujen ja kielellisten oikeuksien turvaamisesta, hyvinvointialueiden yhteistoiminnasta sekä ohjauksesta ja valvonnasta.

Pelastustoimen järjestämislaissa säädettäisiin pelastustoimen järjestämisvastuusta, kehittämisestä, ohjauksesta ja valvonnasta.