torstai 17. marraskuuta 2022

TOURULAN SILLAT

TOURULAN

SILLAT

586.

17.11.2022

KLIKKAA KUVA SUUREMMAKSI





Nyt on taas julkistettu uusia kuvia

Tourulan siltojen uudistamiseksi

(KSML 5.11.2022). On useita vaihtoehtoja

ja hintahaarukkakin on suurpiirteisesti

3 - 50 miljoonaa euroa.


Jokainen Jyvässeudun autoilija tietää ja

osaa ennakoida sen, että Jyväskylässä on

ruuhkaa kaksi kertaa vuorokaudessa: aamulla

ja iltapäivällä. Samoin tiedetään, että

odottavan aika on pitkä. Usein ruuhkia

aiheuttavat joskus kuukausia kestävät

katujen ja teiden korjaustyöt. Tätä olemme

todistaneet parasta aikaa - juuri Tourulassa.


Hienojen karttakuvien sijasta toivon,

että meille julkisuuteen konkretisoidaan

liikennevolyymit eri vuorokauden aikana/viikonpäivinä -

montako autoa kulkee siltojen läpi

liikennesuunnittain. Missä ovat pullonkaulat

ja kauanko ne kestävät?


Uskon ja toivon, että 50 miljoonan

investointiehdotus pohjaa liikennetietojen

faktoihin - nyt ne on syytä julkistaa.


Pyydänkin, että nykyiseen karttakuvaan

havainnollistetaan tämän hetkinen liikenne

eri vuorokauden aikoina ja ns. pullonkaulat.



sunnuntai 13. marraskuuta 2022

SÄHKÖTILANNE

SÄHKÖTILANNE

585.

13.11.2022


Tuuli on tyyntynyt isänpäivänä:


 - 1,6 terawattia


KLIKKAA SUUREMMAKSI




SAAMELAISKÄRÄJÄ- LAKI

SAAMELAISKÄRÄJÄ-

LAKI - RIITELY

EDUSKUNNASSA

584.

13.11.2022


Uudistus on puhuttanut laajasti.


Saamelaiset ovat Euroopan unionin ainoa alkuperäiskansa.


Nykyinen saamelaiskäräjälaki on vuodelta 1995. 


Keitä ovat saamelaiset nyt?


Nykyisessä saamelaiskäräjälaissa saamelainen on henkilö, joka pitää itseään saamelaisena edellyttäen, että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään.


Saamelainen on myös sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa.


Saamelainen voi olla myös silloin, kun ainakin yksi vanhemmista on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.


*******


Suomi on saanut moitteita siitä, miten se kohtelee saamelaisia. YK:n rotusyrjinnän vastaisen komitean kesällä antaman ratkaisun mukaan Suomi on rikkonut rotusyrjinnän vastaista kansainvälistä sopimusta saamelaisten vaaliluetteloasiassa.


Päätös koski sitä, että korkein hallinto-oikeus (KHO) päätti lisätä kymmeniä ihmisiä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon vastoin saamelaiskäräjien vaalilautakunnan näkemystä. 


Kansainvälisen oikeuden mukaan alkuperäiskansoilla tulee olla oikeus päättää itse, ketkä kansaan kuuluvat.


Keskustan tulkinta on, että kansainvälisten sopimusten mukaan ihmisiä nimenomaan ei pidä poistaa vaaliluettelosta eikä saamelaismääritelmää voisi muuttaa.


NO NIIN, NYT HALLITUS ALOITTAA TÄSTÄ

VÄÄNNÖN TÄNÄÄN 13.11.2022.


Pitäisikö tehdä ennen vaaleja ehdokkaiden " geneettinen tutkimus"😎, kuka on saamelainen - eikö saamelaiset itse sitä tiedä???


Onko tässä on mukana maa- ja elinkeinopolitiikka ja halu säilyttää KHO:N antamat asemat.


MITEN VAIKUTTAA SE, ETTÄ LAPISSA ON KESKENÄÄN - JO PITKÄÄN RIIDELLEITÄ - OSIN MAHTISUKUJA,  JOILLA - SUKUTAUSTA JA BUSINESS ON SEKAISIN. NÄIN KERROTAAN...AIKA NÄYTTÄÄ......

torstai 10. marraskuuta 2022

LUONNON ENNALLISTAMINEN

SUOMEN KANTA

LUONNON

ENNALLISTAMINEN

RATKAISTAAN

MARRASKUUSSA----

MYÖHÄSSÄ

582.

10.11.2022


Euroopan komissio on valmistellut luonnon ennallistamista koskevan asetuksen.


Komission ennallistamisesitys selvisi kesäkuussa ja elokuussa olisi pitänyt tehdä ns. toissijaisuushuomautus.

Avainasemassa olivat pääministeri Sanna Marin,

maatalousministeri Antti Kurvinen sekä ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Juha Sipilä.

Ja tietysti koko hallitus.


Euroopan unionin toimivallan käyttöä säädellään toissijaisuusperiaatteella ja suhteellisuusperiaatteella. Niillä aloilla, joilla EU:lla ei ole yksinomaista toimivaltaa, toissijaisuusperiaatteella turvataan jäsenvaltioiden mahdollisuudet tehdä päätöksiä ja toteuttaa toimia. 



Ruotsi teki asetuksesta niin sanotun toissijaisuushuomautuksen, jota voidaan käyttää, jos kansallisesti katsotaan, että säädösehdotuksen tavoitteet voidaan saavuttaa kansallisesti paremmin kuin EU:n tasolla.


Vaikka Suomella ja Ruotsilla on hyvin samankaltainen luonto, Suomi ei tehnyt vastaavaa huomautusta komission esityksen toissijaisuudesta.


EU:n tavoitteena on edistää luonnon monimuotoisuutta. Luonnon ennallistaminen tarkoittaa esimerkiksi soiden palauttamista luonnontilaan. EU-komission tekemän esityksen perusteella Suomen tulisi parantaa luonnon tilaa arviolta 1,2 miljoonalla hehtaarilla vuoteen 2030 mennessä.


Esityksen on arvioitu aiheuttavan lähes miljardin kustannukset.


Tässä ovat suuren valiokunnan päättäjät.


keskiviikko 9. marraskuuta 2022

MONROEN OPPI

TULEEKO MONROEN

OPPI KÄYTTÖÖN 2024

LÄHTIEN JOS TRUMP TAI JOKU

MUU REPUBLIKAANI

VOITTAA

581.

9.11.2022


Monroen oppi on esimerkki 1800-luvun alun geopoliittisesta ajattelusta Yhdysvalloissa (vaikka termi geopolitiikka ei vielä silloin ollutkaan konkreettinen ja kiinteä käsite) ja sen suuntaus on poliittiselta tasoltaan isolationismi eli eristäytyminen.



James Monroe (S 1758 K 1831) Yhdysvaltain viides presidentti. Monroen suurimpia saavutuksia olivat Louisianan ostaminen Napoleonilta vuonna 1803 sekä presidenttikautensa aikana Mississippin, Illinoisin, Alabaman, Missourin ja Mainen osavaltioiden liittäminen Yhdysvaltoihin. 


tiistai 8. marraskuuta 2022

TWITTER META:FACEBOOK, INSTAGRAM, WHAT’S APP

TWITTER

META:FACEBOOK, INSTAGRAM,

WHAT’S APP

580.

8.11.2022


LÄHDE:HELSINGIN SANOMAT 8.11.2022


Onko ns. Sosiaalinen media murroksessa?


KLIKKAA SUUREMMAKSI





maanantai 7. marraskuuta 2022

TWITTER PÖRSSIKURSSI

TWITTER

PÖRSSIKURSSIT

YHTIÖ POISTUU

PÖRSSISTÄ


579.

7.11.2022


Kaupankäynti Twitterin osakkeella keskeytettiin, poistuu pörssin listoilta marraskuussa.


Sosiaalisen median yhtiö Twitter poistuu New Yorkin pörssin listoilta lopullisesti 8. marraskuuta. Maailman rikkain ihminen Elon Muskin tekemä ostotarjous kaikista yhtiön osakkeista toteutui torstaina.


 KLIKKAA KUVA SUUREMMAKSI









ELON MUSK JA TWITTER

ELON

MUSK JA

TWITTER

578.

7.11.2022


Ennen maalla sanottiin joskus henkilöstä:

”touhuaa kuin sika vatukossa”.


Alla twiittaus:





Muskin touhut vaikuttaa samalta.


Nyt uutisoidaan:Twitterin tulot romahtivat:Elon Musk syyttää aktivisteja?


Twitterin mainostajat ovat jo kuukausien ajan miettineet yhtiön turvallisuutta sekä moderointia. Joukkoirtisanominen ei arvatenkaan näytä hyvältä moderoinnin kannalta.


Esimerkiksi General Mills, Pfizer Group, Mondelez International Inc, Volkswagen, Lamborghini, Bentley, Ford, General Motors sekä Porsche ovat lopettaneet yhteistyön tai harkitsee asiaa.


SOSIAALISEN median yhtiö Twitter julkisti lauantaina varmennettujen tilien kuukausimaksut. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.


Varmennettujen tilien käyttäjien tulee jatkossa maksaa kahdeksan dollarin kuukausimaksu. Summa oli lauantain kurssilla sama euroissa. 


Olen itse Twitterissä ja seuraan mielenkinnolla

miten Muskin käy? 


On muistettava, että yhtiö on tehnyt raskaita tappioita - samaan aikaan mainostulot ehtyvät?


Twitteristä: tuntuu siltä, että jotkut ihmiset ovat "olemassa" sen kautta. paljonko hyvää työ- ja vapaa-aikaa kuluu tähän viestittelyyn.


tiistai 1. marraskuuta 2022

TALOYHTIÖT RISKIANALYYSIIN

                        576. 1.11.2022

NÄIN KIRJOITIN

27.2.2019


”TALOYHTIÖT 

RISKIANALYYSIIN



Vuosikymmeniä  suomalainen asunto-osakeyhtiö 

on ollut toimiva ja riskitön asumismuoto. Nyt asunto-

osakeyhtiöt vaativat jo riskienhallinnan spesialisteja 

koskien yhtiö-, korjaus- ja tonttilainoja. 


Kun tilanne on tämä niin tilintarkastajien rooli 

nousee tärkeään asemaan, kuuluuhan riskiarvio 

nykyisin ns. tilintarkastuksen ammatillisen skeptisyyden 

piiriin.  Lainariskit on siis tuotava esille 

tilintarkastuskertomuksessa.


Lisäksi tarvitaan tilinpäätöksen  toimintakertomukseen 

selvitys siitä, miten taloyhtiö  menettelee silloin kun 

jonkun osakkaan yhtiölaina ja korot jäävät muiden 

osakkaitten maksettavaksi ja paljonko taloyhtiössä 

on sijoitusasuntoja.


Myös tontin omistukseen on kehitelty uusi tuote.

Taloyhtiön alla olevan tontin voi omistaa rahasto ja 

vuokra-aika voi olla vaikka 50 vuotta. Jopa alan 

asiantuntijat ovat ymmällään, mitä tapahtuu vuokra-ajan eri 

vaiheissa. Tiedot tulee avata toimintakertomuksessa 

kansantajuisesti.


 Nyt osakkeenomistajien kannattaa mennä kevään 

yhtiökokouksiin kysymään riskien perään. Tilintarkastajilla 

on suuri vastuu siitä, että lainariskit esitetään myös 

tilinpäätöksissä  luotettavalla ja ymmärrettävällä tavalla. 



NYT ON ASIAAN VASTA HAVAHDUTTU!!!!!!!!

VERTAA,  MM. YLEN UUTISET 1.11.2022

keskiviikko 26. lokakuuta 2022

HVA 26.10. 2022 -574

574.

Keski-Suomen hyvinvointialuejohtajan talousarvioesityksessä keskeistä turvallinen siirtymä hyvinvointialueelle

26.10.2022

Keski-Suomen hyvinvointialuejohtajan Jan-Johannes Tolletin talousarvioesitys vuodelle 2023 on julkaistu. Keskeistä on turvallinen siirtymä hyvinvointialueelle niin asukkaiden, asiakkaiden kuin henkilöstönkin näkökulmasta.

Keski-Suomen hyvinvointialuejohtajan Jan-Johannes Tolletin talousarvioesitys vuodelle 2023 julkaistiin tänään. Ensi vuoden talousarviossa on keskeistä jatkuvuuden turvaaminen hyvinvointialueella. Talousarvio on 4 prosenttia eli 44 miljoonaa euroa alijäämäinen. 

Talousarvio on rakennettu kuntien ilmoittamille sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen menoille, jotka pohjautuvat kuntien talousarvio 2022 tietoihin. Rahoitusta tarkistetaan kuntien tilinpäätöstietojen valmistuttua ja korjataan jälkikäteen vastaamaan tilinpäätösten mukaisia kustannuksia vuodelta 2022. ​

– Alijäämä on suunniteltu katettavan talouden suunnittelukaudella. Kun kuntien tilinpäätökset valmistuvat valtion maksaa erotuksen kertakorvauksena. Alustava arvio vuoden 2024 alussa maksettavan kertakorvauksen suuruudesta on tiedossa keväällä 2023, mutta sen on arvioitu olevan 4 prosentin luokkaa. Kertakorvaus maksetaan vuoden 2024 alussa, mutta lakia on tarkoitus muuttaa niin, että kertakorvaus katsotaan osaksi vuoden 2023 hyvinvointialueiden kirjanpitoa, hyvinvointialuejohtaja Jan-Johannes Tollet kertoo budjetin valmistelusta.

– Ensi vuoden talousarvion pohja tulee pitkälti annettuna​ ja voidaan puhua siirtymäkauden budjetista, Tollet lisää.

Keskeinen asia on turvallinen siirtymä hyvinvointialueelle niin asukkaiden, asiakkaiden kuin henkilöstönkin näkökulmasta.

– Tuttuja ammattilaisia löytyy tutuissa toimipisteissä ja puhelinnumerot säilyvät samoina, Tollet kertoo. 

Talousarviossa pysyminen vaatii myös tuottavuuden parantamista

Talousarviossa on nostettu vahvasti esille tuottavuuden parantuminen.

– Tuottavuusohjelmien kohteeksi on tässä vaiheessa valittu erityisesti ​digitalisaation ja sähköisten palveluiden vauhdittaminen​, hoitopolut ja integraatio vastuualueiden välillä sekä konsernipalveluiden toimintamallin tehostaminen, Tollet sanoo.

Hyvinvointialueuudistus antaa uusia mahdollisuuksia asiakkaiden ja potilaiden palvelukokonaisuuksien kehittämiseen samoin kuin hyvinvointialueen näkökulmasta kokonaisprosessien optimointiin. ​Näistä uudistuksista tavoitellaan paitsi prosessien sujuvuutta, myös taloudellisia hyötyjä ja vaikuttavuutta.​

Tuottavuusohjelman toimenpiteitä sisältyy jo osittain toimialojen ja vastuualueiden toimintasuunnitelmiin, mutta suunnitelmia täydennetään ja konkretisoidaan vielä. ​

– Lisäksi vuoden 2023 aikana on todennäköisesti tarpeen tehdä myös toimialojen ja vastuualueiden välisiä kustannusneutraaleja määrärahasiirtoja, Tollet lisää.

Hyvinvointialueen arvioidut menot ensi vuonna 

1 270 miljoonaa euroa

Keski-Suomen hyvinvointialueen arvioidut menot ovat ensi vuonna noin 1 270 miljoonaa euroa. Valtion rahoitus on noin 1 100 miljoonaa euroa. Maksutulot ovat noin 81 miljoonaa euroa, myyntitulot 40 miljoonaa euroa, tuet ja avustukset 37 miljoonaa euroa sekä muut toimintatulot 14 miljoonaa euroa.

Hyvinvointialueen toimintakate on noin 1 098 miljoonaa euroa. Siitä 77 prosenttia jakautuu sosiaali- ja terveyspalveluihin, 20 prosenttia konsernipalveluihin ja 3 prosenttia pelastustoimen palveluihin. Sosiaali- ja terveyspalveluissa sairaalapalvelujen toimintakate on noin 313 miljoonaa euroa, koti- ja asumispalvelujen noin 211 miljoonaa, laaja-alaiseen sosiaali- ja terveyskeskuksen noin 202 miljoonaa euroa ja lasten, nuorten ja perheiden palvelujen noin 102 miljoonaa euroa.

– Ensimmäisen talousarvion laatiminen on ollut vaativa tehtävä. Hyvinvointialueelle siirtyy toimintaa 26 eri organisaatiosta. Samaan aikaan hyvinvointialueen valmistelu etenee. Myös uudenlainen kansallinen ohjaus on tuonut lisämausteensa talousarvion laadintaan, hyvinvointialuejohtaja Jan-Johannes Tollet kertoo.

Uudistaminen käyntiin turvallisen siirtymän jälkeen

Hyvinvointialueuudistus on tehty sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen uudistamiseksi. Palvelutarpeet ovat kasvussa, mutta lisää rahaa niiden järjestämiseen ei ole luvassa. 

Jan-Johannes Tollet näkee, että Keski-Suomi voi tässäkin olla yksi edelläkävijöistä.

– Tiivis yhteistyö ja tekemisen meininki sekä keskisuuri hyvinvointialue luo pohjaa ketteryydelle ja uudistumiskyvylle. Kun tiukassa rahoitustilanteessa mietimme ihmisten hyvinvointia ja sujuvia palveluja, ovat kumppanuudet yksi tärkeä tekijä, Tollet sanoo.

– Turvallisen siirtymän jälkeen lähdemme uudistamaan palveluja hyvinvointialueen strategian pohjalta. Meillä on selkeä tavoite, että vuonna 2030 keskisuomalaiset kokevat hyvinvointinsa-, terveytensä ja turvallisuutensa olevan maan kärjessä. Myös Keski-Suomen vetovoima on tavoitteenamme, Tollet jatkaa.

Palveluja uudistetaan strategian ja palvelustrategian pohjalta.

– Ensi vuodenkin suunnittelussa meillä on selkeänä pohjana aluevaltuuston hyväksymä strategia. Ensi keväänä valmistelemme palvelustrategiaa ja näiden pohjalta uudistamme palveluja niin, että ne ovat ihmislähtöisiä, niiden yhdenvertaisuus, saatavuus ja saavutettavuus parannevat, ne kaventavat terveyseroja ja että ne ovat kustannusvaikuttavia eli niiden vaikuttavuus ja kustannustehokkuus paranevat, Tollet kertoo.

– Kaikki lähtee tietysti hyvinvointialueemme henkilöstöstä. Onkin äärimmäisen tärkeä turvata henkilöstön veto- ja pitovoima, Tollet lisää.

Hyvinvointialueen rahoitusmalli

Rahoitusmalli poikkeaa nykyisestä kuntapohjaisesta mallista. Hyvinvointialueen rahoituksesta pääosa on valtion yleiskatteista rahoitusta, jonka lisäksi hyvinvointialue saa maksutuloja asiakasmaksuista. 

– Hyvinvointialueiden yhteensä saama rahoitus määritellään valtion talousarviossa, joka on vuoden 2023 talousarvioesityksessä 22,5 miljardia euroa. Keski-Suomen hyvinvointialueen saama valtion rahoitus määritellään laskennallisen mallin mukaan tarveperusteisesti, mutta hyvinvointialue itse päättää sen käytöstä ja kohdentumisesta. Keski-Suomen rahoitus on vuodelle 2023 noin 1,1 miljardia euroa. Rahoitusmalli muuttuu nykyisestä kuntapohjaisesta mallista, talouden vastuuvalmistelija Aija Suntioinen kertoo.

tiistai 25. lokakuuta 2022

HELSINGIN SANOMAT EPÄILEE MYÖS HALLINNON KAAOSTA HV-ALUEILLA

HELSINGIN 

SANOMAT EPÄILEE

MYÖS HALLINNON KAAOSTA HV-ALUEILLA

https://nakoislehti.hs.fi/a43c46f2-9fa2-47b6-a2f6-f1d6bcda9be8/4


573.

25.10.2022


(HYVINVOINTIALUEEN

HAASTEET 1.1.2022

-PELKÄSTÄÄN HALLINNOSSA

SUURET

557.

8.10.2022)


Näin kirjoitin:

”JOS 11.500 TYÖNTEKIJÄN PALKAT VIIVÄSTYY, NIIN SE ON HETI UUTINEN MEDIASSA.”


Pääkirjoituksessa myös Hesari epäilee - tuleeko

esimerkiksi 200.000 työntekijän palkat maksun ajallaan.