keskiviikko 15. tammikuuta 2020

PÄÄOMAN KIERRÄTYSTÄ ALVASTA HIPPOKSEEN ?

PÄÄOMAN KIERRÄTYSTÄ 
ALVASTA HIPPOKSEEN??
15.1.2020
198.

KIRJOITAN ALVASTA USEIN, KOSKA ASIA ON AJANKOHTAINEN JA ON RISKI, ETTÄ KAUPUNKI TEKEE VIRHEEN JOS SE MYY OSAN ALVAA.

KERROTAAN MITÄ OLLAAN MYYMÄSSÄ - MUTTA SIITÄ MITÄ TULLAAN HANKKIMAAN EI KERROTA MITÄÄN - ELINKEINOPOLITIIKKAA VAIN PARANNETAAN.

VALTUUSTON JÄSENET EIVÄT KYSY SEN PERÄÄN MITÄ INVESTOIDAAN?

Jyväskylässä on meneillään suuria hankkeita. Kaupungin johto, kaupunginhallitus ja konsernijaos ovat päättäneet pistää kaupungin talouden ja elinkeinorakenteen kerralla 
uuteen kuosiin ja kuntoon.

Hippos 2020 hanke on kiistatta Jyväskylälle mahdollisuus ja ajatus on ylevä. Toivottavasti hankkeelle löytyy rahoittaja. On kuitenkin huomattava kaupungin roolin muuttuminen projektin kestäessä äänettömästä yhtiömiehestä vastuuyhtiön osakkaaksi ja se herättää kysymyksiä. 

Tämän hetkinen tilanne ei ole tiedossa. Hanke kokonaisuudessaan asettunee 200-300 miljoonan haarukkaan ja se kuvaa hankkeen riskiä.

Energiayhtiö Alvan omistusosuuden myynti on myös suuri projekti. Aika näyttää, kuinka mielenkiintoisena vähemmistöosuus koetaan sijoittajan kannalta, jos kaupunki erillisellä sopimuksella pyrkii vaikuttamaan hintatasoon ja osakkeiden edelleen myyntiin.Yli puolen miljardin velkapotin, vastuiden ja riskikeskittymän muuttuminen osinko- ja rahasammoksi - ilman merkittävää asiakashintojen korotusta - on melkoinen haaste.

MIELESTÄNI AIKATAULU - NOIN PUOLI VUOTTA ON LIIAN LYHYT AIKA ALVA- SELVITYKSEN TEKEMISEEN.  SANON SEN KOKEMUKSESTA, KOSKA OLEN OLLUT MUKANA TEKEMÄSSÄ YRITYSTEN JA LIIKETOIMINTAKAUPPOJEN VALUAATIOITA.

Talouden ja elinkeinorakenteen mullistuksen ohella on muistettava se, että Kukkumäkeen on noussut sairaala Nova, joka on tarkoitus ottaa käyttöön tänä vuonna. Kyseessä noin 500 miljoonan hanke, josta Jyväskylälle kuuluu puolet. Nova-rasitteet tulevat kaupunkilaisten maksettavaksija niille ei voi tehdä enää mitään. 

Vireillä oleva ”Suomen suurin vesikauppa” ja Hippos-hanke ovat selvityksessä. Onko sattumaa, että ne ovat  samaan aikaan meneillään? 

Alva-kauppaa perustellaan  pääoman kierrätyksellä. Onko kierrätyksellä jo  korvamerkki - kysyy moni kaupunkilainen? Alvan välttämättömiä palveluja tuottamassa  monopolitoiminnassa  on havaittu riskejä ja  osaamisvajetta. Kuinka riskitöntä on se liiketoiminta, johon mahdollisen kaupan eurot käytetään? Mikä mahtaa olla osaamistilanne uusien hankkeiden suhteen?


maanantai 13. tammikuuta 2020

KIRJASUOSITUS: BJÖRN WAHLROOS


KIRJASUOSITUS
13.1.2020
198.

Jos haluat kerrata mm. valtiontalouden, pankkien, metsäteollisuuden ja metalliteollisuuden vaiheita lue Björn Wahlroosin kirja.

MITEN TÄSSÄ NÄIN KÄVI?


BW kertoo omia kantojaan, mutta talous ja muut faktat  lähdeluetteloineen palauttaa tapahtumat mieleen.

lauantai 11. tammikuuta 2020

ALVA-KESKUSTELU JATKUU:TIMO FREDRIKSONIN KOMMENTTI

ALVA - KESKUSTELU JATKUU
TIMO FREDRIKSONIN 
KOMMENTIT
11.1.2020
197.

TF kirjoitus luettavissa KSML-arkistossa "Energiaa kaupunkilaisille Jyväskylässä" 11.1.2020

TF ”unohti” kirjoituksessaan että minä esitin osaamisen vahvistamista omassa kirjoituksessani 2.1.2020

Alla oleva kirjoitus on kommentti KSML nettiversiossa 11.1.2020.

Kirjoitin siis ALVAN osaomistuksen myynnista KSML mielipidepalstalla 2.1.2020 

OTSIKKO - Osaamista - alvaa mistä
https://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Osaamista-–-alvaa-mistä/1490838

Tässä pari referaattia em. kirjoituksesta:

Nyt Alvassa on tunnustettu tietynlainen osaamisvaje. Voi 
kysyä miten edetään, jos sijoittajat eivät ole yhtiöstä kiinnostuneita.” KH

”Yhtiön tehostettu, ulkopuolisilla asiantuntijoilla täydennetty johto ja hallitus korjaisi mielestäni tilannetta parempaan suuntaan myös ilman järjestelyä.” KH
**

Asiantuntijoiden tarvetta ja resursointia Alvan johtoon tuo esille myös tämän kirjoituksen laatija TF:

”ASIANTUNTEMUSTA TARVITAAN Alvan hallitukseen, 1–2 riippumatonta, ulkopuolista asiantuntijaa.” TF

”Omistajan pitäisi antaa nyt Alvalle tuki varmistamalla, että siellä on asiantuntevat ja riittävät resurssit operoida kustannustehokkaasti nykyisiä laitoksia seuraavat 10 vuotta ja samalla kyky valmistella uusia ratkaisuja.” TF
**

SUMMA SUMMARUM: Sähkö- ja vesilaskujen maksajat pelkäävät sitä, että Caruna-ilmiö toteutuu Jyväskylässä.

Valtuuston on pyydettävä myös sellainen vaihtoehto, jossa esitellään riittävä hallitus-, johto- ja käyttöresursointi sekä yhtiön orgaaninen, yrityksen sisäinen kehittäminen nykyisessä markkinatilanteessa riskienhallinta huomioiden. Lisäksi aina on muistettava, että kaikki Alvan ja emokaupungin keskinäiset erät eliminoituvat pois konsernitilinpäätöksessä.

Vähemmistöosuuden myyntiä on perusteltu pääomien kierrätyksellä ja kaupungin taloudellisen aseman ja elinvoiman vahvistamisella.  Valtuuston tulee ennakkoon saada luotettava selvitys mihin mahdolliset rahat sijoitetaan ja mitkä ovat synergiaedut, tuotot ja riskit. Yleensä poliittisilla päättäjillä ja viranhaltijoilla eivät eurot kauaa kassassa vanhene - jos sitovia reunaehtoja ei ole kirjattu ylös.

perjantai 10. tammikuuta 2020

KESKUSSSAIRAALA NOVAN ASEMA SÄILYTETTÄVÄ

KESKUSSAIRAA NOVAN
ASEMA SÄILYTETTÄVÄ
10.1.2020
196.

KESKI-SUOMEN keskussairaala NOVA voi menettää noin 350 vaativaa leikkausta, jos lausuntokierroksella oleva keskittämisasetuksen muutos tulee voimaan 1. kesäkuuta 2020. Lausuntoaika päättyy 18. helmikuuta.

Tämän seurauksena osaaminen siirtyy pikkuhiljaa ns. yliopistosairaaloihin. Erva-alueemme ”pääkaupunki” Kuopio on viemässä näitä toimenpiteitä hoidettavakseen, vaikka Jyväskylässä tehdään tietojen mukaan kyseisiä leikkauksia jopa enemmän

Osaamisen siirto vaikuttaa asiantuntijoiden mukaan päivystykseen ja esimerkiksi vaikean puukotuksen uhrin hoito vaatii potilaan siirtoa Kuopioon - jos kirurginen osaamista ei ole Jyväskylässä.

Hölmöläisten toimintaa, jota vetää peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.). Demarit ovat temppelin harjalla. 

500 miljoonan sairaala on valmisteilla ja osaamisen taso on korkea - sitä ei saa heikentää!

Alla kertauksena kansanedustaja, joilta odotamme sitä, että sairaala Nova jatkaa entiseen tapaan:


Keski-Suomen vaalipiiristä eduskuntaan pääsivät kivijärveläinen Anne Kalmari (kesk.), jyväskyläläinen Riitta Mäkinen (sd.), jyväskyläläinen Sinuhe Wallinheimo (kok.), viitasaarelainen Teuvo Hakkarainen (ps.), jyväskyläläinen Bella Forsgren (vihr.),saarijärveläinen Petri Honkonen (kesk.), jämsäläinen Piritta Rantanen (sd.), jämsäläinen Jouni Kotiaho (ps.), äänekoskelainen Juho Kautto (vas.) ja jyväskyläläinen Joonas Könttä (kesk.).

perjantai 3. tammikuuta 2020

ALVA:KAUPUNGINHALLITUKSEN PÄÄTÖKSET

ALVA: KAUPUNGINHALLITUKSEN  
PÄÄTÖKSET
16.12.2019
Alva-yhtiöt Oy:n vähemmistöosuuden myyntiprosessin jatkaminen

Alva-yhtiöt Oy (Alva, ent. Jyväskylän Energia Oy) on kaupungin 100 %:sti omistama tytäryhtiö. Kaupunki on vuoden 2019 aikana tehnyt tausta-arvioita Alva-yhtiöt Oy:n omistuksen eri vaihtoehdoista. Esiselvityksen tarkoituksena oli arvioida Alvan omistuksen vaihtoehtoja ja tarkemmin vähemmistöosuuden myyntivaihtoehtoa.

Esiselvityksessä on tarkasteltu seuraavia osa-alueita: Järjestelyn rakenteen tarkentaminen, osakassopimuksen pääkohdat, kriteerien luominen omistajakumppanille, alustava kartoitus mahdollisista kumppaneista, riskianalyysi, arvonmääritys, kilpailutuksen ja omistusjärjestelyn toteutustapa, järjestelyn vaikutusten arviointi (kaupunki ja yhtiö) sekä yritysjärjestelyn aikataulutus.

Ennen päätöstä Teemu Torssonen esitti, että "Riskit ja epävarmuudet huomioon ottaen Alva-yhtiöt Oy:n vähemmistöosuuden myynnin valmistelua ei jatketa, vaan rakenteellisina vaihtoehtona yhtiön toimintaa jatketaan nykyrakenteella. Näin kaupunki säästää myös resurssit, jotka muodostuvat suorasti ja epäsuorasti vähemmistöosuuden myynnin valmistelun jatkamisesta". Tomi Kuosmanen (KD) esitti, että "Hylätään kaupunginjohtajan päätösehdotus ja palataan asiaan heti kun saamme kunnollisen riskianalyysin". Molemmat esitykset raukesivat kannattamattomina.

Kaupunginhallitus päätti, että

1.Kaupunki asettaa seuraavat tavoitteet Alva-yhtiöt Oy:n yritysjärjestelylle:

- Ammattimaisen omistajakumppanin mukaantulo, johtamisen ja hallitustyöskentelyn sekä tuotantorakenteen kehittäminen pitkän aikavälin strategian mukaisesti.
- Pääomien kierrätys kaupungin elinvoiman ja investointikyvyn parantamiseksi.
  • Energia- ja vesitoimialan murroksen tunnistaminen sekä kasvun ja uuden liiketoiminnan myötä tulevien uusien riskien hajauttaminen.

2.Kaupunki asettaa seuraavat reunaehdot Alva-yhtiöt Oy:n yritysjärjestelylle:

- Kaupungin enemmistöomistus (määräysvalta) yhtiössä on säilytettävä, jotta omistajaohjaus, kohtuullinen hinnoittelu, toimintaedellytykset ja ilmastotavoitteiden toteutuminen voidaan varmistaa.
- Vuotuinen tuloutus on varmistettava järjestelyn jälkeen.
- Osakkeen hyvä arvostustaso.
- Sijoitussuunnitelman laatiminen siten, että pääomien kierrätyksellä vahvistetaan kaupungin taloudellista asemaa ja elinvoimaa.


3.Alva-yhtiöt Oy:n vähemmistöosuuden myynnin valmistelua jatketaan osakkeiden myynnille asetettujen tavoitteiden ja reunaehtojen puitteissa. Kaupungin tavoitteena on löytää pitkäaikainen omistajakumppani, joka tuo lisäarvoa Alvan liiketoiminnan kehittämiseen ja kasvuun.

4.Myytävä vähemmistöosuus on 30 – 40 % yhtiön osakekannasta ja vastaava osuus kaupungin yhtiölle myöntämästä 150 miljoonan euron antolainasta.

5.Osana myyntiprosessia selvitetään oman pääoman palauttamisen (SVOP) mahdollisuus ja yhtiön pääomarakenteen järjestely vieraan pääoman ehtoisemmaksi nykytilaan verrattuna. Osana myyntiprosessia selvitetään myös muut Alvan taserakenteen uudelleenjärjestelyvaihtoehdot liittyen SVOPin ja antolainan käsittelyyn lyhyellä ja pitkällä aikavälillä ja siihen liittyvät vaikutukset yhtiön talouteen.

6.Osakekaupan neuvottelutuloksen mukaisesta sopimuskokonaisuudesta tehdään tarkennettu vaikutusten arviointi ja riskianalyysi.


7.Yrityskaupan neuvonannosta tehdään sopimus KPMG:n kanssa, joka on laatinut yritysjärjestelyn esiselvityksen.

torstai 2. tammikuuta 2020

ALVA PUHUTUTTAA

ALVA PUHUTUTTAA
194.

Vuosi alkoi Keskisuomalaisen mielipidesivulla vauhdikkaasti.

Lehti julkisti 2.1.2010 kirjoitukseni lisäksi Ahti Vielman ja Kauko Tuupaisen kirjoitukset.  Vielman ja Tuupaisen otsikot alla ja kirjoitukset löydät KSML arkistosta.

Mielipidekirjoitus 02.01.2020 

Osaamista – alvaa mistä?

Kaupunki on selvittämässä energiayhtiö Alvan vähemmistöosuuden myyntiä. Nyt siis selvitetään, miten yhtiöstä tehdään hyvää tulosta tekevä, riittävästi investoiva, riskit hallitseva, lainojaan lyhentävä osinkokone, joka tuottaa omistajilleen jatkuvasti lisääntyvää omistaja-arvoa tulevina vuosikymmeninä – edullisin hinnoin?

Kaupungin omistajaohjaus, yhtiön hallitus ja johto ovat varmaan tehneet parhaansa, mutta nyt kaivataan uutta teknis-taloudellista tulokulmaa ja osaamista yhtiön hoitoon. Sitä ollaan hakemassa konsernin ulkopuolelta osaomistuksen kautta. 

Voi kysyä, miksi osaamista ei ole kehitetty kuluneiden vuosikymmenien aikana itse yhtiössä.

Nyt kannattaa viimein tarkastella kaikkien kaupunkikonsernin yhtiöiden johtoa ja hallintoa kriittisesti. Miksi näissä yhtiöissä ei käytetä eri toimialojen asiantuntijoita poliittisten nimitysten sijaan? Nyt Alvassa on tunnustettu tietynlainen osaamisvaje. 

Voi kysyä miten edetään, jos sijoittajat eivät ole yhtiöstä kiinnostuneita.

Yhtiön tehostettu, ulkopuolisilla asiantuntijoilla täydennetty johto ja hallitus korjaisi mielestäni tilannetta parempaan suuntaan myös ilman järjestelyä.

Kari Halttunen

Mielipidekirjoitus 02.01.2020 02:02

Vaikka nimi vaihtui Alvaksi, ei homma vaihdu halvaksi

Ahti Vielma

Mielipidekirjoitus 02.01.2020 02:02

Energiayhtiöllä ei mene niin huonosti kuin on kerrottu


Kauko Tuupainen

tiistai 31. joulukuuta 2019

JYVÄSKYLÄLÄISTEN TOIVEITA VUODELLE 2020

JYVÄSKYLÄLÄISTEN TOIVEITA 
VUODELLE 2020

Hyvää uutta vuotta 2020!!

”Jokainen tsäänssi on mahdollisuus" lauloi  Jyväskylän merkkimies, mäkimies Matti Nykänen. Vuosi 2020 tulee jäämään käänteentekevänä vuotena Jyväskylän historiaan. Meneillään on satojen miljoonien eurojen hankkeet. 

Hippos 2020 hanke on kiistatta Jyväskylälle mahdollisuus ja ajatus on ylevä. Toivottavasti hankkeelle löytyy rahoittaja. On kuitenkin huomattava kaupungin roolin muuttuminen projektin kestäessä äänettömästä yhtiömiehestä vastuuyhtiön osakkaaksi  herättää kysymyksiä. Osakassopimuskin on arvoitus. 

Toivotaan, että meidän kaupunkilaisten osuus on luvattu 30 miljoonaa euroa ilman muita vastuita. Hanke kokonaisuudessa asettunee 200-300 miljoonan haarukkaan ja se kuvaa hankkeen riskiä.

Kukkumäkeen on noussut sairaala Nova ja se on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2020. Toivotaan, että seinien ja laitteiden lisäksi uuden sairaalan prosessit ja tietojärjestelmät ovat käyttöönottohetkellä valmiit ja lisäkuluja aiheuttavia viiveitä ei tule. Samoin toivotaan että vuosittaiset säästötavoitteet toteutuvat.

Kyseessä noin 500 miljoonan hanke, josta Jyväskylälle kuuluu puolet.

Energiayhtiö Alvan omistusosuuden myynti on myös yksi suuri projekti. Aika näyttää, kuinka mielenkiintoisena vähemmistöosuus koetaan sijoittajan kannalta, jos kaupunki erillisellä sopimuksella pyrkii vaikuttamaan hintatasoon ja osakkeiden edelleen myyntiin.

Osingot ja osakkeiden arvonnousun nopeakin realisointi kun kuuluu sijoittamisen perusasioihin. 

Yli puolen miljardin velkapotin, vastuiden ja riskikeskittymän muuttuminen osinko- ja rahasammoksi ilman merkittävää asiakashintojen korotusta on melkoinen haaste. 

Sähkö- ja vesilaskujen maksajat toivovat sitä, että Caruna-ilmiö ei toteudu Jyväskylässä.

Jokainen tsäänssi on siis mahdollisuus. Jyväskylän kaupungin johto ja valtuusto ovat paljon haltijana.  

Se onko onnistumismahdollisuudet, Matti Nykästä lainaten, fifty-sixty - sen uusi vuosi näyttää.

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

ALVA ENERGIAYHTIÖ MYYNNISSÄ

ALVA - ENERGIAYHTIÖ
MYYNNISSÄ

Jyväskylän kaupunki on selvittämässä
energiayhtiö Alvan vähemmistöosuuden myyntiä.
Nyt siis selvitetään, miten yhtiöstä tehdään
hyvää tulosta tekevä, riittävästi investoiva,
riskit hallitseva,lainojaan lyhentävä osinkokone,
joka tuottaa omistajilleen jatkuvasti lisääntyvää
omistaja-arvoa tulevina vuosikymmeninä -
edullisin hinnoin?

Kaupungin omistajaohjaus,yhtiön
hallitus ja johto ovat varmaan tehneet
parhaansa, mutta nyt kaivataan uutta
teknis-taloudellista tulokulmaa ja osaamista
yhtiön hoitoon. Sitä ollaan hakemassa
konsernin ulkopuolelta osaomistuksen kautta.
Voi kysyä miksi osaamista ei ole kehitetty
kuluneiden vuosikymmenien aikana itse yhtiössä.

Mielestäni nyt kannattaa viimein tarkastella
kaikkien kaupunkikonsernin yhtiöiden
johtoa ja hallintoa kriittisesti.
Miksi näissä yhtiöissä ei käytetä eri
toimialojen asiantuntijoita
poliittisten nimitysten sijaan?
Nyt Alvassa on tunnustettu tietynlainen
osaamisvaje ja voi kysyä miten edetään,
jos sijoittajat eivät ole yhtiöstä kiinnostuneita.

Yhtiön tehostettu, ulkopuolisilla asiantuntijoilla
täydennetty johto ja hallitus korjaisi mielestäni
tilannetta parempaan suuntaan myös ilman järjestelyä.


sunnuntai 15. joulukuuta 2019

ALVAN ARVO

ALVAN ARVO

15.12.2019

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ON MYYMÄSSÄ ENERGIAYHTIÖTÄ
TAI SEN OSAA.

Alva-yhtiöt Oy:n vähemmistöosuuden myyntiprosessin jatkaminen 
D/3614/00.01.00.03/2019 
Hallituksessa 16.12.2019 klo 15 olevan asiakirjan (viisi sivua) kohta:
”Arvonmääritys
Alvan arvonmääritys on tehty yhtiön voimassa olevien taloussuunnitelmien sekä markkinoilta saatavan informaation perusteella. Energiatoimialan yritysten arvostustasot ovat nousseet viime vuosina merkittävästi ja arvonmäärityksen perusteella vähemmistöosuuden myynnin kauppahinnan arvioidaan olevan merkittävä. ”
*********
Arvonmäärityksestä oli ao. asiakirjassa 5 (viisi) riviä.
Jäädään odottamaan mitä hallitus raportoi arvonmäärityksestä.
16.12. 2019 kokouksen jälkeen.

Kari Halttunen

Jyväskylä

lauantai 14. joulukuuta 2019

SAARIKKO NOPEASTI KEHIIN

SAARIKKO KEHIIN
NOPEASTI
14.12.2019

(Todettakoon aluksi, että kirjoitelma ei ole puoluepolitiikkaa,
sitä intressiä minulla ei ole)

Näin huutaa Kepun kenttä - luulisin - eli Saarikko kehiin……

Silloin kun valtiovarainministeri Katri Kulmuni
tekee Instassa kyselyn al-Hollin suomalaisten
lasten ja naisten palauttamisesta niin arvostelukyky
on pettänyt.

Kysymys 1 vain lapset
Kysymys 2 lapset ja äidit

Voi pyhä Sylvi! Sanoivat suomalaiset.

Maailmalla asiaa ihmetteli mm:

Reuters
The New York Times
BBC
The Independent

Miten Kulmuni voi hoitaa vaativaa ministerin
postia - kysyy moni.

Annika Saarikko kehiin huutavat lakeuden
ja Oulun seudun vaikutusvaltaiset kepulaiset.

Ps. Kulmuni oli aikanaan Paavo Väyrysen
suojatti.  Kuiskiiko Paavo nuoren
naisen korvaan ohjeitaan - tuskin, mutta
siitäkin keskustellaan joululounaspöydissä
palan painikkeeksi kuten eilen, oltuani
kavereiden kanssa lounaalla.


maanantai 9. joulukuuta 2019

KOKOOMUKSELLE TULI PELIN PAIKKA

KOKOOMUKSELLE TULI
PELIN PAIKKA
9.12.2019

(Todettakoon aluksi, että kirjoitelma ei ole puoluepolitiikkaa,
sitä intressiä minulla ei ole.)

Kokoomuksen Petteri Orpo hävisi vaalit vuosi sitten
syyllistyttyään ylimieliseen käytökseen ja hän piti
hallituspaikkaa varmana, tämä kostautui.

Nyt Kokoomuksella on pelin paikka kun vasemmistossa
alkaa olla tungosta kepun myötäillessä.

Persut hyötynevät myös tilanteesta.


KEPU MIETTII MITÄ TULI TEHTYÄ

KEPU MIETTII
MITÄ TULI TEHTYÄ
9.12.2019

(Todettakoon aluksi, että kirjoitelma ei ole puoluepolitiikkaa,
sitä intressiä minulla ei ole.  Kepun ja Demarien toiminta
ihmetyttää ja en ole yksin - yleinen usko politiikkaan
on kokenut kovan kolhun. Ay-suhmurointia ja tupailtajuonittelua
parhaimmillaan - ajattelee moni.)

Nyt varmaan Kepu miettii mitä tuli tehtyä.
Uusi pääministeri Sanna Marin on niin  kova luu
kepuministereitä vastaan.  Lisäksi Marin on yhtä vasemmalla
kuin Li Andersson ja Kepu on takuumiehenä.  Mitä kenttä
tykkää?

Kepu vahvisti, että Katri Kulmunista tulee valtionvaraiministeri.
Nyt vääntö Marin - Kulmuni alkaa.
Kulmunilla ei tule olemaan helppoa - alku on ollut
tosi vaimea ja varovainen. Itku ei auta markkinoilla
voisi sanoa Kulmunille.

Mervola/KSML  toteaa  9.12.2019 " ...hänestä (Kulmuni)
jäi epävarman LAPSEKAS tahtopolitiikon kuva".  Se on
vain yksi luonnehdinta Kulmunin toimista -positiivisemmasta
päästä.

Kepulaisten olisi kannattanut katsoa videoita Tampereen
valtuuston ratikka-kokouksesta, jossa Marin pyöritti
koko valtuuston 6-0.  Siitä olisivat nähneet mitä tuleman
pitää.

( Hauska vertailukohta on Jyväskylän valtuuston puheen-
johtaja Riitta Mäkinen/Demari, jonka takeltelee hiljaisella äänellä
johtaessaan kokousta.  Täytyy ihmetellä mistä Mäkisen
väsynyt ja hajamielinen esiintyminen johtuu??)

Lisäksi on huomattava, että Marin palautti silmää räpäyttamättä
Paateron takaisin ministeriksi. Se kuvaa tilannetta.

Voisi leikkisästi sanoa, että Marin syö Kulmunin alkupaloiksi; ehkä
Lintilä ja Kaikkonen voivat jossakin määrin pärjätä.


sunnuntai 8. joulukuuta 2019

KEPU-DEMARTI-AY-LIIKE PYHÄ KOLMINAISUUS??

KEPU-DEMARIT-AY-LIIKE
PYHÄ KOLMINAISUUS ???

– Punamultayhteistyö on parhaimmillaan kuin kotimainen 
kaurapuuro voisilmällä/Antti Kurvinen/Kepu


(Todettakoon aluksi, että kirjoitelma ei ole puoluepolitiikkaa,
sitä intressiä minulla ei ole.  Kepun ja Demarien toiminta ihmetyttää ja en ole yksin - yleinen usko politiikkaan on kokenut kovan kolhun.)

Maanantaina 100.000 työntekijää lakossa ja keväällä Ay-liike vetää
Suomen lakkoaaltoon julkisella sektorilla. Demari-pääministerillä
lienee sympatia lakkolaisten puolella. Nimeä ei tätä kirjoitettaessa
ole tiedossa.

Oli se Sanna Marin tai Antti Lindtman sama juttu.

Toimiinko Kepu tämän takuumiehenä? Mitä tumaa Lakeuden
miehet ja Oulun seutu?

– Punamultayhteistyö on parhaimmillaan kuin kotimainen 
kaurapuuro voisilmällä. 


Klo 19.40 selvisi Sanna Marin valittu äänin 32-29

Ei käy Marinia kateeksi:

* demarit kahdessa leirissä
* Paatero takaisin ministeriksi, mitä miettii Kepu?
* nahistelu kepulaisten kanssa jatkuu
* ulkoministeri Pekka Haaviston epäluottamus lisääntyy
* 100.000 toveria lakossa

Odotettavissa  lähiviikkojen turbulenssi ja mielenkiintoinen
lakkokevät.


perjantai 6. joulukuuta 2019

KESKI-SUOMEN KUNNILLE PALVELUKESKUS


KESKI-SUOMEEN KUNNILLE
PALVELUKESKUS
KSML 2.12.2019

Keski-Suomessa monet kunnat tekevät
tappiollisia tuloksia. Verotulot
vähenevät, mutta kustannusrakenne
ja toiminnot pysyvät ennallaan.

Tässä yhteydessä voi kysyä, täytyykö
joka kunnassa olla talous-, henkilöstö-,
tieto-, kiinteistö-, ym. hallinnon toimintoja?
Myöskin ydintoimintaan eli terveydenhuoltoon,
infrastruktuuriin, kuntarakenteeseen ja 
koulutukseen liittyy paljon päällekkäistä
hallinnollista toimintaa, käyttöomaisuutta
ja investointeja.

Mielestäni Keski-Suomessa kannattaisi tutkia
mahdollisuus palvelukeskuksen perustamiseen 
hoitamaan alueen kuntien johto- ja tukitoimintoja.
Yhtenäiset prosessit ja tietojärjestelmät
takaisivat myös toiminnan tehokkuuden
vertailtavuuden eri kuntien välillä ja
raportointi näin yhtenäistyy.

Lisäksi kuntarakenteen muutos olisi
helpompi hallita, kun tiedot ovat jo samassa
tietokannassa ja prosessit yhteneviä.
Ja mitä tärkeintä, kuntien keventynyt
organisaatio  tuottaisi aikaa myötä myös
säästöjä ja vähentäisi painetta veronkorotuksiin
ja ehkä myös rakennemuutoksiin.


KEPU JA DEMARIT PANIIKISSA,VIHREÄT ONGELMISSA

KEPU JA DEMARIT
PANIIKISSA, VIHREÄT
ONGELMISSA
6.12.2019


(Todettakoon aluksi, että kirjoitelma ei ole puoluepolitiikkaa,
sitä intressiä minulla ei ole.  Kepun ja Demarien toiminta
ihmetyttää ja en ole yksin - yleinen usko politiikkaan on kokenut kovan kolhun.)

Kepu kaatoi Antti Rinteen hallituksen ja parin päivän jälkeen lipevä 
Antti Kurvinen kävi mielistelemässä demareita.  Eikä siinä
kaikki - Antti Rinne kelpaa kepulaisten mukaan
hallitusneuvottelijaksi ja jopa ministeriksi.

Voi vain kuvitella mitä Kepun kenttä ajattelee kun puoluejohtaja
Katri Kulmuni on julkisuudessa  kuin unissaan ja Kurvinen häärää
joka puolella..

Ennustus: molemmat menevät vaihtoon.  Eipä tälläistä pelleilyä 
ole ennen nähty.  Molempien puolueiden kannatus lähestyy 
10 prosentin rajaa - meneekö ali sen aika näyttää.

Jos Kokoomus pelaa viisaasti korttinsa niin 2-3 prosenttia
kannatusta on tulossa Kepulta ja Persuille saman
verran Demareilta.

Europpalaisittain Kepun tyyppinen agraaripuolue
on harvinaisuus.  Joko nyt  Kulmuni-Kurvinen
kuihduttavat sen.

Alla sitaatteja /IL

– Todettiin, että tämä viikko ei ole ollut kovin 
vahva  SDP:lle tai keskustalle - molemmat ovat 
tehneet virheitä,  Kurvinen totesi. Näitä virheitä ei 
Kurvinen kuitenkaan halunnut nimetä.

– Eikös ole sellainen sanonta, että sitä tikulla silmään, 
joka vanhoja muistelee. Ei käydä läpi mitä ylilyöntejä on 
puolen vuoden aikana ollut. Suomalaiset eivät odota 
poliittisia käräjiä. Sen sijaan Kurvinen kehui demareiden 
ja keskustan välille  viriävää uutta luottamusta yhtä 
värikkäin sanakääntein.

– Punamultayhteistyö on parhaimmillaan kuin kotimainen 
kaurapuuro voisilmällä. 

KYLLÄ  PERUSKEPULAISIA IHMETYTTÄÄ. JA
KURVISEN SELÄN TAKANA DEMARIT
PIDÄTTELEVÄT NAURUA.

******************************’

Kun tähän lisätään Vihreiden Pekka Haaviston
sekoilu ulkoministeriössä al-Holin lapsipalautusasiassa
ja se, että hänen autonkuljettajaan toiminut parikymppinen
poika on nimitetty avustajaksi niin soppa on valmis myös
Vihreiden osalta.


Ministerin lapselliset kiukkukohtaukset on oma
lukunsa.

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

AMMATTIYHDISTYS LIIKEJURIDIIKKAKURSSILLE

AMMATTIYHDISTYS
LIIKEJURIDIIKKA-
KURSSILLE

27.11.2019

Liikkeenluovutus, liiketoimintasiirto, liikkeenluovutus ja
yhtiöittäminen.

Näitä ei politiikan politrukit opi politikoimalla.

Liikkeenluovutus ja työmarkkinaratkaisut kulkevat eri
latuja.

Osakeyhtiölain tuntemuskaan ei  olisi pahasta