Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eurooppa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eurooppa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. huhtikuuta 2022

lauantai 27. tammikuuta 2018

VENÄJÄN KULISSIT LÄNSIRAJALLA

Venäjän kulissit länsirajalla



Viime kuukausien aikana ja etenkin presidentin 
vaalin yhteydessä on pohdiskeltu ja ihmetelty
Venäjän nykyistä politiikkaa.  Maa on järjestänyt
länsirajallaan näyttäviä sotaharjoituksia ja kiristänyt 
tilannetta Itämeren alueella.   Ovatko länsirajan
maat uhka Venäjälle?

Nyt kaikkien kannattaa ottaa maailman karttakirja 
tutkittavaksi. Siitä selviää, että Venäjän rajan 
yhteispituus on noin 20.000  kilometriä ja
maa on pinta-alaltaan suurin.  Sitä on vaikeata 
puolustaa koko rajan pituudelta.

Jos tilanne kriisiytyy sodaksi Venäjän toimesta
Euroopassa niin venäläisten on täytynyt
tajuta, että  sen epävakaalla etelärajalla
avautuu  useita rintamia välittömästi.
Lisäksi Kiina ja Yhdysvallat ovat idässä
rajanaapureita.

Ilmastonmuutos, aliravitsemus ja hallitsematon 
väestönkasvu kääntää etelän ja idän 
valtioiden katseet Venäjän alueelle joka tapauksessa
lähivuosikymmeninä samalla kun Venäjän talous
ja väestöpohja rapautuu.  Suuri osa maata elää 1900-luvun
alun infran varassa.

Tämän vuoksi Venäjä varustautuu tällä hetkellä
kiivasta vauhtia ja harjoittelee länsirajalla, jotta
maan puolustuksen heikot kohdat etelässä ja 
idässä eivät paljastu.