keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

HELMIKUUN KIRJOITUKSET

HELMIKUUN
KIRJOITUKSET

KORONAVIRUS
COVID-19
212.
27.2.2020

Kun kuulin muutama viikko sitten, että Kiinassa on esiintynyt em. virusta - totesin:

**onkohan virus karannut sotilaallisesta labrasta

Sittemmin Yhdysvalloissa on ollut huhuja, että näin on käynyt.

Nyt asiasta ollaan aivan liian hiljaa ja se voi johtua siitä, että tilanne on vakavampi kuin annetaan ymmärtää.

Toivotaan, että myös vasta-ainetta on aloitettu valmistaa  samassa labrassa, jossa huhujen mukaan itse viruskin on tehty.

Toivotaan kuitenkin, että virus on luonnon tekemä - ei kiinalaisten.

MILLOIN HALLITUS 
KAATUU?
211.
17.2.2020

Nyt on yleinen vedonlyönti meneillään:

Oma veikkaus:

  1. Mahdollinen tilanne budjettikehys keväällä
  2. Budjetti loppukesästä, silloin viimeistään

Kepun kenttä on huhujen mukaan kypsynyt siihen, että
Ohisalo, Marin ja Andersson ovat kuskin paikalla vuorotellen.

Kulmunia ollaan koko ajan haastamassa? Talouden ennustetaan
taantuvan ja se menee valtiovaraiministeri Katri Kulmunin ja Kepun piikkiin. Muut puolueet kääntävät selkänsä.

Sitä ei kenttä sulata.

mm. Seppo Kääriäinen, Mauri Pekkarinen, Kyösti Virrankoski jne.
ovat puolueessa vielä vaikutusvaltaisia.
***************************************

Nyt on Petteri Orvon terästäydyttävä tai hän jää puoluejohtajakisassa hopealle, jos ei pronssille. Kokoomuksessakin tapahtuu.

Aika näyttää miten veikkauksessa käy.

PÄIVI KORPIVAARA
KIRJOITTI ALVASTA
210.
13.2.2020

 Alla kommentti, jonka kirjoitin KSML-nettiin kommenttina.

Kirjoittajan kanssa on helppo olla samaa mieltä:
”Nyt olisi poliitikoilla paikka kehittää Alva-yhtiöt Oy:tä nimeämällä sille osaamisperusteinen hallitus.”PK

Kirjoitin 2.1.2020 KSML mielipidepalstalla asiasta otsikolla:
”Osaamista – alvaa mistä?”

https://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Osaamista-–-alvaa-mistä/1490838

Ajatukseni olivat saman suuntaiset, mutta laajensin keskustelua kuntakonsernitasolle: ”Nyt kannattaa viimein tarkastella kaikkien kaupunkikonsernin yhtiöiden johtoa ja hallintoa kriittisesti. Miksi näissä yhtiöissä ei käytetä eri toimialojen asiantuntijoita poliittisten nimitysten sijaan?”  Näin siis 2.1.2020.

7.7.2015 käsittelin kuntien yhtiöiden hallitusproblematiikkaa vähän laajemmin (KSML mielipiteet) tekstissä:

”Kuntien yhtiöiden hallitustiedot julki”, sitaatti kirjoituksesta:

”Asiaa on ajateltava avoimesti siten, että aina kun havaitaan, että riittävää pätevyyttä ei löydy kuntakonsernin piiristä, hallituksen tietotaitoa paikkaamaan nimitetään ulkopuolisia ammattilaisia. 
Kunnanhallituksille tulee tästä kova vastuu, jos vaikka tytäryhtiön huono tuloskehitys voidaan johtaa epäpätevästä hallituksesta.” Näin siis 7.7.2015

Tapahtuuko muutosta tänä keväänä? Sen tiedämme sitten, kun yhtiöiden hallitukset nimitetään ja henkilöt julkistetaan.

ALVA KOMPASTUI
VIESTINTÄÄN????
208.
11.2.2020

Uskokoon ken tahtoo. ks. kirjoitus 209.

Keskustelu ajautui nopeasti kritiikkiin vesihuollon yksityistämisestä, vaikka siitä ei kaupunginjohtaja Timo Koiviston mukaan ollut kyse.

Näin hän kertoi Keskisuomalaisessa 11.2.2020

”Keksivätkö” Alva-puuhamiehet selityksen sen jälkeen kun kirjoitin ja kysyin asiasta kaupungin kysymys-palstalla.

Lähetin 29.1.2020 Jyväskylän kaupungin palautesivulle kysymyksen ja ihmettelin miksi valtuutetut ovat tietämättömiä hankkeen suhteen.

Vastaus 30.1.2020:
”Kuitenkin yleinen käytäntö on se, että tämän kaltaisia strategisesti merkittäviä asioita käsitellään valtuustoseminaareissa ennen päätöksentekoa. Näin on tässäkin tapauksessa toimittu ja valtuustolle on järjestetty viime syksyn aikana kaksi esittely- ja keskusteluseminaaria asiaan liittyen.” 
Lasse Leppä

Tein lisäkysymyksen 30.1.2020:

Jotakin outoa tässä asiassa on kun vertaa valtuutettujen kommentteja. Mikähän tässä siis mättää?

Viittaus valtuutettujen hyväksymään hallintosääntöön/kuvaus miten on toimittu olisi ollut hyvä. Miksi ette medialle kertonut 28.1.2020/JKL netti, että valtuuston seminaarit on pidetty ja asiat on kerrottu - jos näin on?

Nimenomaan seminaarin ohjelman avaaminen olisi katkaissut huhuilta siipiä.  Nyt homma valitettavasti laajenee ja  koko Suomi seuraa miten asiassa edetään.  Ei ole hyvää mainosta kaupungille eikä KPMG:lle.

Aiheetta enempään.

Vastaus 5.2.2020:
Näin on. Emme ole saaneet julkisessa keskustelussa esiin näitä päätöksen taustalla olevia syitä energiapolitiikan ja energiatoimialan murroksesta. Näiden selvityksien taustalla on tavoite pyrkiä vahvistamaan Alva-yhtiöiden kannattavan liiketoiminnan perusteita muuttuvassa toimialassa pitkällä aikavälillä. Yhtiön liiketoiminnasta noin neljännes on vesiliiketoimintaa ja valtaosa liiketoiminnasta koostuu kaukolämpöliiketoiminnasta, sähkön tuotannosta ja sähkön siirrosta.  

Ei allekirjoitusta ?

ALVA-HANKE 
PERUTAAN!!!!
10.02.2020
207.

https://www.jyvaskyla.fi/uutinen/2020-02-10_jyvaskylan-kaupunki-keskeyttaa-alva-yhtiot-oyn-vahemmistoomistusosuuden

Jyväskylän kaupunginhallitus päätti keskeyttää 16.12.2019/242 käynnistämänsä selvitystyön Alva-yhtiöt Oy:nvähemmistöomistusosuuden myymisestä. Kaupunginhallitus otti asian pöydältä käsiteltäväksi kokouksessaan 10.2.2020.

Kirjoitin asiasta omassa blogissani sekä kolme kirjoitusta Sanomalehti KESKISUOMALAISESSA

KSML-KIRJOITUKSET ALLA.

ALVAAN ERIKOIS-
TILINTARKASTUS

Alla kirjoitukseni Keskisuomalaisen mielipidepalstalla 31.1.2020. Konkreettinen esitys.

********
Jyväskylässä kaavaillaan Energiayhtiö Alvan osaomistuksen kauppaa. Konsultti on palkattuselvittämään ilmeisesti vain myyntivaihtoehtoa.

Alva-hankkeen rivien välistä voi lukea, että kaupungin nykyinen omistajaohjaus on tyytymätön siihen, miten yhtiötä on hoidettu osaamisen ja riskien osalta.

Huolestuttavaa asiassa on se, että kaupungin controllertoimi, tilintarkastus ja tarkastuslautakunta ovat käyneet läpi yhtiön tilinpäätökset toimintakertomuksineen vuosittain.  Onko kaupungin johto saanut vuosia puutteellista tietoa yhtiön tilasta vai 
laukaisiko hankkeen Hippos 2020-projekti?

Koska vain myyntivaihtoehdon konsultointi on ollut viime viikkoina esillä, ehdotan, että
Alvassa suoritetaan kevään aikana erikoistilintarkastus sekä tilinpäätöksiin ja budjetteihin perustuva arvonmääritys. Arvomääritys siksi, että saadaan vertailutieto toisen tahon tekemänä.

Tilintarkastus jaettaisiin kolmeen osaan: talouteen, tekniikkaan ja strategiaan.  Erityisesti tarkastus kohdistuisi infraan, osaamiseen, kilpailukykyyn ja

PASKAPUHETTA,
SANOI LI ANDERSSON
206.
7.2.2020

Opetusministeri ja Vasemmistopuolueen puheenjohtaja Li Andersson tylytti Jussi Halla-ahoa A-studiossa: ”Toi on siis aivan suoraan sanoen paskapuhetta”. 

Näin sanoi siis Andersson YLEN A-Talkissa 6.2.2020

Presidentti Sauli Niinistö ja eduskunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen toivoivat hyvää käytöstä kansanedustajilta.

Onko tämä sitä - opetusministeriltä?  On tässä hyvä esimerkki Suomen koululaisille.

Kannattaa käydä YLE areenassa katsomassa miten ministerit Katri Kulmuni ja Li Andersson käyttäytyivät - kuin pikkutytöt. 

”Tytöttely” sallittakoon - se kuvaa parhaiten käytöstä. Sen voit itse käydä katsomassa.

Petteri Orpo ja Jussi Halla-aho säilyttivät kiitettävästi hermonsa.

Somessa on noussut kova polemiikki - voi vain arvata että

Andersson sanoo voi V****** ei   P**kan ei välii.

Lähetin alla olevan sähköpostin kiroilijalle:

Opetusministeri kiroilee televisiossa. On siinä lapsille
roolimalli.

On aikoihin eletty. Tämä hallitus kaatuu ennen syksyä.

Kepu irtoaa viher-vassari yhteistyöstä...

 JATKOA.. Lähetin tämän viestin ministerille:

”Suoraan sanoen paskapuhetta" :
sanovat oppilaat koulussa opettajalle, onhan itse opetusministeri todennut sen olevan hänelle ominainen ja hyväksytty repliikki - joten pienet perässä....

KIKY - LAMAUTTAAKO
SE SUOMEN KEVÄÄLLÄ
2020?
205.
5.2.2020

Kiky-tunnit eivät olleet kilpailukykysopimuksen tärkein osa, mutta 1,4 prosentin työajan pidennyksestä on tullut elämää suurempi kysymys sekä työnantajille että palkansaajille.

Kiky on siis 24 tuntia vuodessa, 30 minuutta viikossa ja 6 minuuttia päivässä. Koko hässäkkä kuuden minuutin tähden per päivä!

Ketkä oli puuhamiehet?
EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies, SAK:n puheenjohtajana toiminut Lauri Lyly ja STTK:n puheenjohtaja Antti Palola olivat keskeisiä henkilöitä kiky-sopimuksen muotoilussa. –Kirjaus syntyi pitkälti akselilla Lyly-Häkämies-Palola. 

Kiky-sopimuksen syntyä avittanut pääministeri Juha Sipilä (kesk) esitteli puolueväelle kiky-sopimusta Oulussa elokuussa 2016.

Kuinka kiky leimautuu Sipilän puolueeseen sen näemme lähikuukausina.

Mitä se kiky on?
Vuosittaista työaikaa pidennetään keskimäärin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta. Muutos voidaan toteuttaa esimerkiksi kokonaisina päivinä. Muutos tuli voimaan 1.1.2017, elleivät osapuolet sopineet muusta ajankohdasta. 

Työajan pidentämisen tarkemmasta toteuttamistavasta sovitaan sopimusalakohtaisesti työ- ja virkaehtosopimusosapuolten kesken.

Paljonko kiky tunnit on työajasta?
Kun säännöllinen työaika on useimmilla yksityisen sektorin palkansaajilla noin 1 700 tuntia vuodessa, jää toteutunut, tehty työaika keskimäärin runsaaseen 1 500 tuntiin vuodessa.

Vajaan 200 tunnin vuotuisista poissaoloista muodostavat pääosan sairauspoissaolot. Niitä on vuosittain keskimäärin 80 tuntia eli noin kaksi viikkoa työntekijää kohti.

Vanhempainvapaita ja muita perhevapaita on vuosittain keskimäärin 40 tuntia ja muita poissaoloja 50 tuntia työntekijää kohti.

Kiky on siis 24 tuntia vuodessa, 30 minuutta viikossa ja 6 minuuttia päivässä ja 1,4 % kokonaistunneista.

Petteri Orpo Jyväskylässä Alvan myyntiaikeista: 
204.
1.2.2020

"Suomalainen pohjavesi ei ole kauppatavaraa" 

Tässä neuvo Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivistolle.

Petteri Orpo neuvoo Jyväskylän päättäjiä:

Huomasin kaupunginjohtajan vakuuttaneen, että vesi ei ole kaupan. 

Jyväskylässä voisi silti pohtia tilanteen selkiyttämiseksi myös järjestelyä, jossa vesi eritytettäisiin yhtiöstä, jolle haetaan kumppania. Näin vesi säilyisi omanaan, eikä syntyisi edes epäilyä sen myymisestä saati yksityistämisestä, Orpo pohdiskeli.

Aika näyttää, onko jakautuuko Alva kahdeksi yhtiöksi.

TYÖRAUHA ALVALLE?
204.
1.2.2020

Jyväskylän kaupunginvaltuuston puolueryhmiltä harvinainen julkilausuma: Tahdomme antaa työrauhan Alva-selvitykselle 

Jyväskylän kaupunginvaltuuston seitsemän puolueryhmän puheenjohtajat lähettivät perjantaina tiedotteen, jossa he ilmaisevat halunsa antaa työrauhan keskeneräiselle Alva-yhtiöiden selvitystyölle.

ON ILMEISTÄ, ETTÄ NÄMÄ HENKILÖT OLISIVAT 
SALANNEET KOKO HANKKEEN.

Pelkään, että juuri he edistävät kauppaa ja ovat Timo Koiviston talutusnuorassa.

ALVAAN ERIKOIS-
TILINTARKASTUS

HELMIKUU ALKAA ALVALLA,  KOSKA ASIA ON TÄRKEÄ
1.2.2020
202.

Alla kirjoitukseni Keskisuomalaisen mielipidepalstalla 31.1.2020. Konkreettinen esitys.

********
Jyväskylässä kaavaillaan Energiayhtiö Alvan osaomistuksen
kauppaa. Konsultti on palkattu selvittämään ilmeisesti vain 
myyntivaihtoehtoa.

Alva-hankkeen rivien välistä voi lukea, että kaupungin 
nykyinen omistajaohjaus on tyytymätön siihen, miten 
yhtiötä on hoidettu osaamisen ja riskien osalta.

Huolestuttavaa asiassa on se, että kaupungin
controllertoimi, tilintarkastus ja tarkastuslautakunta
ovat käyneet läpi yhtiön tilinpäätökset
toimintakertomuksineen vuosittain.  Onko kaupungin
 johto saanut vuosia puutteellista tietoa yhtiön tilasta vai 
laukaisiko hankkeen Hippos 2020-projekti?

Koska vain myyntivaihtoehdon konsultointi on
ollut viime viikkoina esillä, ehdotan, että
Alvassa suoritetaan kevään aikana erikoistilintarkastus 
sekä tilinpäätöksiin ja budjetteihin perustuva
arvonmääritys. Arvomääritys siksi, että saadaan
vertailutieto toisen tahon tekemänä.

Tilintarkastus jaettaisiin kolmeen osaan: talouteen,
tekniikkaan ja strategiaan.  Erityisesti tarkastus
kohdistuisi infraan, osaamiseen, kilpailukykyyn ja
elinvoimaan sekä niiden kehittämiseen.  Jos ei
tiedetä missä ollaan, niin hankala on hahmottaa
tulevaa.

Kun erikoistilintarkastus on tehty ja myyntikonsultti on laatinut 
aineistonsa kuntoon, on kaupungin johdolla ja valtuustolla
tarvittavaa lisätietoa tämän Suomen ensimmäisen
 ”suuren vesikaupan” ja muiden kehittämisvaihtoehtojen 

arvioimiseksi.

torstai 27. helmikuuta 2020

KORONAVIRUS - HUHUJA??

KORONAVIRUS
COVID-19
212.
27.2.2020

Kun kuulin muutama viikko sitten, että Kiinassa on esiintynyt em. virusta - totesin:

**onkohan virus karannut sotilaallisesta labrasta

Sittemmin Yhdysvalloissa on ollut huhuja, että näin on käynyt.

Nyt asiasta ollaan aivan liian hiljaa ja se voi johtua siitä, että tilanne on vakavampi kuin annetaan ymmärtää.

Toivotaan, että myös vasta-ainetta on aloitettu valmistaa  samassa labrassa, jossa huhujen mukaan itse viruskin on tehty.

Toivotaan kuitenkin, että virus on luonnon tekemä - ei kiinalaisten.

maanantai 17. helmikuuta 2020

MILLOIN HALLITUS KAATUU?

MILLOIN HALLITUS 
KAATUU?
211.
17.2.2020

Nyt on yleinen vedonlyönti meneillään:

Oma veikkaus:

  1. Mahdollinen tilanne budjettikehys keväällä
  2. Budjetti loppukesästä, silloin viimeistään

Kepun kenttä on huhujen mukaan kypsynyt siihen, että
Ohisalo, Marin ja Andersson ovat kuskin paikalla vuorotellen.

Kulmunia ollaan koko ajan haastamassa? Talouden ennustetaan
taantuvan ja se menee valtiovaraiministeri Katri Kulmunin ja Kepun piikkiin. Muut puolueet kääntävät selkänsä.

Sitä ei kenttä sulata.

mm. Seppo Kääriäinen, Mauri Pekkarinen, Kyösti Virrankoski jne.
ovat puolueessa vielä vaikutusvaltaisia.
***************************************

Nyt on Petteri Orvon terästäydyttävä tai hän jää puoluejohtajakisassa hopealle, jos ei pronssille. Kokoomuksessakin tapahtuu.

Aika näyttää miten veikkauksessa käy.

torstai 13. helmikuuta 2020

PÄIVI KORPIVAARA KIRJOITTI ALVASTA

PÄIVI KORPIVAARA
KIRJOITTI ALVASTA
210.
13.2.2020

 Alla kommentti, jonka kirjoitin KSML-nettiin kommenttina.

Kirjoittajan kanssa on helppo olla samaa mieltä:
”Nyt olisi poliitikoilla paikka kehittää Alva-yhtiöt Oy:tä nimeämällä sille osaamisperusteinen hallitus.”PK

Kirjoitin 2.1.2020 KSML mielipidepalstalla asiasta otsikolla:
”Osaamista – alvaa mistä?”

https://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Osaamista-–-alvaa-mistä/1490838

Ajatukseni olivat saman suuntaiset, mutta laajensin keskustelua kuntakonsernitasolle: ”Nyt kannattaa viimein tarkastella kaikkien kaupunkikonsernin yhtiöiden johtoa ja hallintoa kriittisesti. Miksi näissä yhtiöissä ei käytetä eri toimialojen asiantuntijoita poliittisten nimitysten sijaan?”  Näin siis 2.1.2020.

7.7.2015 käsittelin kuntien yhtiöiden hallitusproblematiikkaa vähän laajemmin (KSML mielipiteet) tekstissä:

”Kuntien yhtiöiden hallitustiedot julki”, sitaatti kirjoituksesta:

Asiaa on ajateltava avoimesti siten, että aina kun havaitaan, että riittävää pätevyyttä ei löydy kuntakonsernin piiristä, hallituksen tietotaitoa paikkaamaan nimitetään ulkopuolisia ammattilaisia. 
Kunnanhallituksille tulee tästä kova vastuu, jos vaikka tytäryhtiön huono tuloskehitys voidaan johtaa epäpätevästä hallituksesta.” Näin siis 7.7.2015

Tapahtuuko muutosta tänä keväänä? Sen tiedämme sitten, kun yhtiöiden hallitukset nimitetään ja henkilöt julkistetaan.

tiistai 11. helmikuuta 2020

JYVÄSKYLÄN TIEDOTUSKO KOMPASTUI?

JYVÄSKYLÄN
TIEDOTUSKO 
KOMPASTUI ???
209.
11.2.2020

Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku. Tätä
presidentti J.K. Paasikiven tunnettua lausumaa on lainattu
usein. Lause on edelleenkin ajankohtainen - myös
Jyväskylässä. ”Vesihuoltoa ei myydä”,”Alvan
myyntiselvitys kompastui viestintään”.

Tosimaailmassa vesihuolto on osa osakeyhtiötä. Lisäksi kaupungin
hallitus omassa tiedotteessaan 10.2.20 kertoo selvityksen
 keskeyttämisen syyn:”vähemmistöosuuden myyntiesityksellä
ei ole edellytyksiä menestyä Jyväskylän kaupungin päätöksenteossa”.

Nyt Jyväskylän kaupungin hallituksen täytyy tehdä selvä
 linjaus, mitä lausuntoja kaupungin viranhaltijat viljelevät
tärkeissä asioissa - jonkinlainen ennakkosensuuri/”moderointi”
näyttäisi olevan  paikallaan.

Silloin kun Alva-lauseenparsia toistellaan televisiossa vitsinä
koko Suomen kansalle (YLE Noin viikon uutiset 6.2.20) on
 syytä tarttua asiaan. Kaupunginhallitus teki viisaasti, kun
vihelsi pelin vihdoin poikki.

”Vesikaupan” yksi argumentti oli Alvan hallituksen ja
johdon osaamisen vahvistaminen.  Nyt se täytyy toteuttaa
viipymättä. Toivottavasti saamme pian lukea kaupungin
hallituksen faktapohjaisen tiedotteen, jossa kerrotaan Alvan
kehittämisestä ja  tilivuoden 2019 segmenttikohtaisista tuloksista;
vesiliiketoiminta erityisesti. Myöskin tehtyä selvitystä voi
hyödyntää tilinpäätöksen toimintakertomuksessa.

ALVA KOMPASTUI VIESTINTÄÄN?

ALVA KOMPASTUI
VIESTINTÄÄN????
208.
11.2.2020

Uskokoon ken tahtoo. ks. kirjoitus 209.

Keskustelu ajautui nopeasti kritiikkiin vesihuollon yksityistämisestä, vaikka siitä ei kaupunginjohtaja Timo Koiviston mukaan ollut kyse.
Näin hän kertoi Keskisuomalaisessa 11.2.2020

”Keksivätkö” Alva-puuhamiehet selityksen sen jälkeen kun kirjoitin ja kysyin asiasta kaupungin kysymys-palstalla.

Lähetin 29.1.2020 Jyväskylän kaupungin palautesivulle kysymyksen ja ihmettelin miksi valtuutetut ovat tietämättömiä hankkeen suhteen.

Vastaus 30.1.2020:
”Kuitenkin yleinen käytäntö on se, että tämän kaltaisia strategisesti merkittäviä asioita käsitellään valtuustoseminaareissa ennen päätöksentekoa. Näin on tässäkin tapauksessa toimittu ja valtuustolle on järjestetty viime syksyn aikana kaksi esittely- ja keskusteluseminaaria asiaan liittyen.” 
Lasse Leppä

Tein lisäkysymyksen 30.1.2020:

Jotakin outoa tässä asiassa on kun vertaa valtuutettujen kommentteja. Mikähän tässä siis mättää?

Viittaus valtuutettujen hyväksymään hallintosääntöön/kuvaus miten on toimittu olisi ollut hyvä. Miksi ette medialle kertonut 28.1.2020/JKL netti, että valtuuston seminaarit on pidetty ja asiat on kerrottu - jos näin on?

Nimenomaan seminaarin ohjelman avaaminen olisi katkaissut huhuilta siipiä.  Nyt homma valitettavasti laajenee ja  koko Suomi seuraa miten asiassa edetään.  Ei ole hyvää mainosta kaupungille eikä KPMG:lle.

Aiheetta enempään.

Vastaus 5.2.2020:
Näin on. Emme ole saaneet julkisessa keskustelussa esiin näitä päätöksen taustalla olevia syitä energiapolitiikan ja energiatoimialan murroksesta. Näiden selvityksien taustalla on tavoite pyrkiä vahvistamaan Alva-yhtiöiden kannattavan liiketoiminnan perusteita muuttuvassa toimialassa pitkällä aikavälillä. Yhtiön liiketoiminnasta noin neljännes on vesiliiketoimintaa ja valtaosa liiketoiminnasta koostuu kaukolämpöliiketoiminnasta, sähkön tuotannosta ja sähkön siirrosta.  

Ei allekirjoitusta ?

maanantai 10. helmikuuta 2020

ALVA-HANKE PERUTAAN !!!!

ALVA-HANKE 
PERUTAAN!!!!
10.02.2020
207.

https://www.jyvaskyla.fi/uutinen/2020-02-10_jyvaskylan-kaupunki-keskeyttaa-alva-yhtiot-oyn-vahemmistoomistusosuuden

Jyväskylän kaupunginhallitus päätti keskeyttää 16.12.2019/242 käynnistämänsä selvitystyön Alva-yhtiöt Oy:nvähemmistöomistusosuuden myymisestä. Kaupunginhallitus otti asian pöydältä käsiteltäväksi kokouksessaan 10.2.2020.

Kirjoitin asiasta omassa blogissani sekä kolme kirjoitusta Sanomalehti KESKISUOMALAISESSA

KSML-KIRJOITUKSET ALLA.

ALVAAN ERIKOIS-
TILINTARKASTUS

Alla kirjoitukseni Keskisuomalaisen mielipidepalstalla 31.1.2020. Konkreettinen esitys.

********
Jyväskylässä kaavaillaan Energiayhtiö Alvan osaomistuksen
kauppaa. Konsultti on palkattuselvittämään ilmeisesti vain 
myyntivaihtoehtoa.

Alva-hankkeen rivien välistä voi lukea, että kaupungin 
nykyinen omistajaohjaus on tyytymätön siihen, miten 
yhtiötä on hoidettu osaamisen ja riskien osalta.

Huolestuttavaa asiassa on se, että kaupungin
controllertoimi, tilintarkastus ja tarkastuslautakunta
ovat käyneet läpi yhtiön tilinpäätökset
toimintakertomuksineen vuosittain.  Onko kaupungin
 johto saanut vuosia puutteellista tietoa yhtiön tilasta vai 
laukaisiko hankkeen Hippos 2020-projekti?

Koska vain myyntivaihtoehdon konsultointi on
ollut viime viikkoina esillä, ehdotan, että
Alvassa suoritetaan kevään aikana erikoistilintarkastus 
sekä tilinpäätöksiin ja budjetteihin perustuva
arvonmääritys. Arvomääritys siksi, että saadaan
vertailutieto toisen tahon tekemänä.

Tilintarkastus jaettaisiin kolmeen osaan: talouteen,
tekniikkaan ja strategiaan.  Erityisesti tarkastus
kohdistuisi infraan, osaamiseen, kilpailukykyyn ja
elinvoimaan sekä niiden kehittämiseen.  Jos ei
tiedetä missä ollaan, niin hankala on hahmottaa
tulevaa.

Kun erikoistilintarkastus on tehty ja myyntikonsultti on laatinut 
aineistonsa kuntoon, on kaupungin johdolla ja valtuustolla
tarvittavaa lisätietoa tämän Suomen ensimmäisen
 ”suuren vesikaupan” ja muiden kehittämisvaihtoehtojen 
arvioimiseksi.

Kari Halttunen
Jyväskylä

Mielipidekirjoitus 18.01.2020 02:02

Suuria hankkeita

Jyväskylässä on meneillään suuria hankkeita. Kaupungin johto, kaupunginhallitus ja konsernijaos ovat päättäneet pistää kaupungin talouden ja elinkeinorakenteen kerralla uuteen kuosiin ja kuntoon.

Hippos2020-hanke on kiistatta Jyväskylälle mahdollisuus ja ajatus on ylevä. Toivottavasti hankkeelle löytyy rahoittaja. On kuitenkin huomattava kaupungin roolin muuttuminen projektin kestäessä äänettömästä yhtiömiehestä vastuuyhtiön osakkaaksi – ja se herättää kysymyksiä.

Tämänhetkinen tilanne ei ole tiedossa. Hanke kokonaisuudessaan asettunee 200–300 miljoonan haarukkaan ja se kuvaa hankkeen riskiä.

ENERGIAYHTIÖ ALVAN omistusosuuden myynti on myös suuri projekti.

Aika näyttää, kuinka mielenkiintoisena vähemmistöosuus koetaan sijoittajan kannalta, jos kaupunki erillisellä sopimuksella pyrkii vaikuttamaan hintatasoon ja osakkeiden edelleen myyntiin.

Yli puolen miljardin velkapotin, vastuiden ja riskikeskittymän muuttuminen osinko- ja rahasammoksi – ilman merkittävää asiakashintojen korotusta – on melkoinen haaste.

Talouden ja elinkeinorakenteen mullistuksen ohella on muistettava Kukkumäkeen noussut sairaala Nova, joka on tarkoitus ottaa käyttöön tänä vuonna. Kyseessä noin 500 miljoonan hanke, josta Jyväskylälle kuuluu puolet.

Nova-rasitteet tulevat kaupunkilaisten maksettavaksi ja niille ei voi tehdä enää mitään.

VIREILLÄ OLEVA ”Suomen suurin vesikauppa” ja Hippos-hanke ovat selvityksessä. Onko sattumaa, että ne ovat samaan aikaan meneillään?
Alva-kauppaa perustellaan pääoman kierrätyksellä. Onko kierrätyksellä jo korvamerkki, kysyy moni kaupunkilainen.

Alvan välttämättömiä palveluja tuottamassa monopolitoiminnassa on havaittu riskejä ja osaamisvajetta. Kuinka riskitöntä on se liiketoiminta, johon mahdollisen kaupan eurot käytetään? Mikä mahtaa olla osaamistilanne uusien hankkeiden suhteen?

Kari Halttunen

Mielipidekirjoitus 02.01.2020 

Osaamista – alvaa mistä?

Kaupunki on selvittämässä energiayhtiö Alvan vähemmistöosuuden myyntiä. Nyt siis selvitetään, miten yhtiöstä tehdään hyvää tulosta tekevä, riittävästi investoiva, riskit hallitseva, lainojaan lyhentävä osinkokone, joka tuottaa omistajilleen jatkuvasti lisääntyvää omistaja-arvoa tulevina vuosikymmeninä – edullisin hinnoin?

Kaupungin omistajaohjaus, yhtiön hallitus ja johto ovat varmaan tehneet parhaansa, mutta nyt kaivataan uutta teknis-taloudellista tulokulmaa ja osaamista yhtiön hoitoon. Sitä ollaan hakemassa konsernin ulkopuolelta osaomistuksen kautta. Voi kysyä, miksi 
osaamista ei ole kehitetty kuluneiden vuosikymmenien aikana itse yhtiössä.

Nyt kannattaa viimein tarkastella kaikkien kaupunkikonsernin yhtiöiden johtoa ja hallintoa kriittisesti. Miksi näissä yhtiöissä ei käytetä eri toimialojen asiantuntijoita poliittisten nimitysten sijaan? Nyt Alvassa on tunnustettu tietynlainen osaamisvaje. Voi 
kysyä miten edetään, jos sijoittajat eivät ole yhtiöstä kiinnostuneita.

Yhtiön tehostettu, ulkopuolisilla asiantuntijoilla täydennetty johto ja hallitus korjaisi mielestäni tilannetta parempaan suuntaan myös ilman järjestelyä.

Kari Halttunen

perjantai 7. helmikuuta 2020

PASKAPUHETTA SANOI LI ANDERSSON